Kasvu alkoi mullistuksesta

Lauantai 22.6.2019 klo 13.02



Keskiviikko 15.8.2018 klo 13:15

Kasvu alkoi mullistuksesta

 

Päässä risteilee taas montakin asiaa, joista voisi kirjoittaa mutta ei pysty kaikkea yhtä aikaa. Olisi kätevää, jos olisi sivupersoona, niin tässä voisi olla kaksi kirjoittajaa, toinen kertoo työttömän oman arvon tunteesta ja sen puutteesta, ja toinen henkisestä kasvusta. Yritän vielä muistaa mitä kaikkea olen meinannut kirjoittaa. Tai sitten päädyn johonkin ihan muuhun aiheeseen. Kaikki on mahdollista. Tippaleipäaivot nääs.
Vaihdevuodet.
Aivosumu.

Henkiseen kasvuuni liittyy väistämättä pitkä työttömyys. Täydellinen elämänmullistus. Kun on ollut 25 vuotta työelämässä, hyödyllinen ratas suuressa koneistossa, jota yhteiskunnaksi kutsutaan, niin pudotus sieltä mitättömyyteen on raskas. Mutta kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Sen ymmärtää vasta jälkeenpäin. Jos ymmärtää.

Kun on työttömänä kotona, päivät lipuvat merkityksettöminä eteenpäin. Olisi aikaa tehdä vaikka mitä, mistä kiireisempänä aikana vain haaveilit. Kaikki harrastukset eivät vaadi suuria taloudellisia uhrauksia, joten rahan puutekaan ei ole välttämättä este. Mutta ei vaan saa aikaiseksi... Aamut ovat hitaita ja pitkiä. Käynpä vähän netissä. Onkin jo lounasaika. Pitäisikö laittaa pyykit koneeseen? Laitan myöhemmin, onhan minulla aikaa. Lueskelen vähän, nyppäsen kotihommia vähän sieltä ja vähän täältä saamatta kuitenkaan aikaan mitään sen suurempaa. Oho! Kello on jo kaksi! Mihin tämäkin päivä taas on mennyt? Kohta on jo laiteltava ruokaa puolisolle, joka tulee töistä. Selailen netistä vähän reseptejä, jos saisi jonkun uuden idean kokkailuun, ja unohdun sosiaalisen median jonninjoutavaan uutistulvaan. Kamalaa, kohta se ruokakin myöhästyy, nyt kiireellä keittiöön! Pilko-pilko-pilko-keitä-sekoita-suurusta-paista-maista-ruoka-pöytään! Sitten syödään, katsellaan töllöä, lämmitellään uunia. Alkaa olla ilta. Ne pyykit! Ei enää jaksa. Onhan päivä huomennakin. Ja sama kuvio toistaa itseään. Joku päivä huomaa, että puhtaat vaatteet alkavat loppua, kai ne pyykit olisi pestävä. Paha vaan ettei kukaan ole tyhjentänyt pyykkitelinettä, jossa roikkuu toissa viikolla pestyt pyyhkeet.

Minulle pelastuksena täydellisestä toimettomuudesta, turhautumisesta ja mahdollisesti jopa masennuksesta, on ollut syntymässä saatu lahja, luova hulluus. Päässäni on jatkuvasti liikaa ideoita. Joitakin vuosia sitten ne alkoivat pyrkiä päästä ulos, niille piti keksiä loppusijoituspaikka, ja väyläksi muotoutui itse kehittelemäni tyylilaji, satutaide. Rakentelin pienoismaailmoja akvaarioihin ja vanhoihin matkalaukkuihin, loin kolmiulotteisia tauluja. Satutaiteen kautta sain itselleni uuden elämän, taiteilevan elämän, mutta päädyin entistä syvempään taloudelliseen ahdinkoon. En silti antaisi niitä kokemuksia pois, olen taloudellisesti köyhempi, mutta sisäisesti valtavan paljon rikkaampi.

Niin, minulla on lahja, luomisen taito.

Mutta hei, niin sinullakin on! 

Kaikilla on luovuutta. Et ehkä vielä tiedä, mikä on sinun tapasi olla luova. Oletko yrittänyt ottaa siitä selvää? Se voi olla ihan mitä vain, mistä sinulle tulee hyvä mieli, kun teet jotain ja unohdat kaiken muun, nautit olostasi. Jos et ole löytänyt tapaasi olla luova, niin luovuuttakin voi harjoitella, aivan kuin mitä tahansa taitoa. Yksi tekee käsitöitä, toinen leipoo, kolmas hoitaa puutarhaa. Joku käy tanssimassa, täyttää sudokuja tai saa mielihyvää vapaaehtoistyöstä. Kun teet tavallisia asioita tavallisesta poikkeavalla tavalla, sekin on luovuutta. Kokkaat tai leivot ilman reseptiä tai reseptiä muunnellen, se on luovuutta. Tekemisen ei tarvitse olla tuotteliasta, ei sen ole tarkoituskaan, hyvän mielen puuhassa matka on tärkeämpää kuin päämäärä. Väritä aikuisten värityskirjaa, kerää lehdistä kauniita kuvia ja tekstejä ja kokoa leikekirjaa, mitä vain. Leiki, nauti, tuhlaa aikaasi joutavan päiväiseen ja lataa itseesi energiaa arjen haasteita varten. Kerää kiviä, prässää kukkia, istu mättäällä kuorien maasta löytynyttä puun oksaa (elävästä puusta ei saa ottaa!), suo itsellesi omaa aikaa olla höpsö ja nauttia elämästä! Sinä olet sen ansainnut! Jos nautit oman juttusi tekemisestä, niin olet saavuttanut tavoitteen, hyvä olo on se palkinto, jota tavoittelet, ei lopputulos. EI AINA TARVITSE OLLA NIIN AIKUINEN! Laita kynttilät enkelikelloon kilinää kuunnellen, tuijota kynttilän liekkiin ja meditoi. Tuhlaa aikaasi ihan vain olemiseen, sillä se aika ei mene hukkaan, kun sijoitat sen omaan hyvään oloosi.

Vaikka tuossa työttömänä olemisesta ruikutin, niin olihan sillä siunauksensa, ja niin oli tarkoitettukin, universumin suuressa suunnitelmassa. Ehdin harrastaa, luoda ja taiteilla, kun vain sain aloitettua. Mutta mikä vielä tärkeämpää, ehdin etsiä itseäni! Olla vain ja ajatella, hiljentyä ja meditoida, kaivaa esiin kaiken turhan alta, kuka minä olen. Sain aikaa itselleni. Ajan hintana on ollut monen monta syvää masennuskuoppaa, joista minä aina vain kapusin pois. Alan tuntea itseni jo aika hyvin, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, ja joskus todella hyvänä päivänä jopa pidän meikittömästä peilikuvastanikin. Ja se on paljon ihmiselle, joka on aina harmitellut sitä, ettei ole kaunis, stereotyyppisesti kaunis, kuin naiset mainoskuvissa.

Olen kadehtinut joidenkin kauneutta, vaikka se voi olla vain ulkokuorta, jolla ei ole mitään tekemistä sisuksen kanssa. Kannatti pudota pois koneistosta, olla rikkinäinen ratas, sillä luulen etten olisi kiireisenä arjessa ehtinyt etsiä itseäni kunnolla. Se onkin haastavaa työ- ja perhe-elämän pyörteissä, löytää sitä omaa aikaa. Mutta se aika voi olla lyhyt hetkikin, kun vain hetken saat olla aivan rauhassa, aivan hiljaa, maltat pysähtyä ihan kokonaan, vaikka vain viideksi minuutiksi joka päivä. Ilman taustalla pauhaavaa televisiota, ilman radiota tai muuta hiljaisuuden täyttäjää. Vielä parempi jos saat aikaa siihen, että ehdit harrastaa, etsiä itseäsi luovan tekemisen kautta, välillä hiljentyen kuuntelemaan, omaa itseäsi. Käsillä tekeminen kannattaa, kuin myös itsensä etsiminen, ja nämä kaksi on helppo yhdistää. Toivon että myös sinä löydät etsimiseen aikaa. Toivon että löydät itsesi helpomman kautta kuin minä, ettei tarvita täydellistä pysähtymistä, oman arvon tunteen menettämistä, ja hidasta kapuamista omaan itseen. Minä kun olen päälle päin sellainen iloluontoinen, enkä yleensä levittele murheitani muille taakaksi, käyn omat taisteluni yksin. Ja nämä taistelut, oman itsen kanssa, on yleensä käytäväkin yksin, ei ulkopuolinen pääse kenenkään pään sisälle (täytyy tässä huomauttaa, että mielenterveydelliset ongelmat ja niiden hoito, on asia erikseen).

Kuoppiin tipahtelen edelleen, mutta minulla on nykyisin taito kiivetä sateenkaaren värisiä tikkaita ylös, joka kerta ylemmäs ja ylemmäs, kuopan ollessa kerta kerralta matalampi, ja kiipeämiseni nopeampi. Uskon ja luotan siihen, että kaikki tapahtuu kuten on tarkoitettu, hyvässä ja pahassa, kaikki on osa suurta suunnitelmaa…

Tästä kirjoituksesta tulee hurjan pitkä, jos vielä jatkan, joten palaan myöhemmin.

Siihen saakka; rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa!

Muista olla hetki rauhassa. Vain olla. Tekemättä mitään.

Avainsanat: luovuus, luovuuden lahja, työttömyys, omanarvon tunne, kauneus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini