Hopealanka

Lauantai 22.6.2019 klo 13.15

Nämä aiemmat tekstit on julkaistu aiemmin blogialustalla, jonka nimi oli Keijuvaloa.
Koska universumi antaa minulle tehtäviä ja haasteita, niin juhannuksena 2019, kesäpäivän seisauksen aikaan, siirrän nämä vanhemmat tekstit omalle nettisivulleni. On tullut aika astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja julkaista blogi omana itsenäni.

Tiistai 15.1.2019 klo 13:04

Hopealanka

Hei pitkästä aikaa!

Tämä aihe on odottanut jo kaksi kuukautta, en ole rohjennut tätä kokemusta julkaista, ettei ihan seinähulluna pidettäisi. Mistähän se tuokin sanonta muuten tulee, seinähullu. Miten se seinä mihinkään liittyy? Enkä ymmärrä taivaasta pudonnutta kylmiötäkään, miten se mihinkään liittyy?

Nyt minun on annettu ymmärtää, etten itse pääse eteenpäin ennen kuin kerron missä olen käynyt. Paremmassa paikassa.

 

Kävin kivikauppiaan luona ostoksilla. Minulla oli ostoslistalla muutama kivi (kristalli) joita varta vasten menin häneltä hakemaan. Juttelimme siinä niitä näitä ja samalla hän esitteli minulle uusimpia aarteitaan. Kun hän antoi käteeni Lemurian kristallin, kiedoin sormeni kiven ympärille, silmäni painuivat hetkeksi kiinni, ja minua alkoi hieman huimata. Ymmärsin, että sitä kristallia minä tarvitsen, ja näin se minulle tuotiin, ojennettiin suoraan käteeni. Kristallissa on hauska pieni painauma, kuin PLAY-nappula. Vitsailin myöhemmin kotona, kun lähetin kivestä ystävälle kuvan, että mitähän siitä nappulasta tapahtuu. Tarkistin juuri kuvan ja viestin whatsapista ja siinä lukee ”Sitten siinä on tämmönen play-nappula… Mitähän siitä menee päälle?”.

Yön yli kristalli oli suolapedillä puhdistumassa, ja seuraavana päivänä aloin jutella sille. Ja ihan oikeasti painoin siitä play-nappulasta sen päälle. Mutta en todellakaan arvannut, millainen filmi sieltä seuraavana yönä tulee!

 

Matka alkoi unennäöllä.

Olin kuutostiellä tila-auton takapenkillä, jota ystäväni ajoi. Kyydissä oli kolme muuta naista, joista yksi oli jotenkin tutun oloinen mutten saanut kiinni ajatuksesta kuka hän on, ja kaksi minulle tuntematonta. (unen jälkeen minulle on selvinnyt, kuka se puolituttu on, ja olen tutustunut myös näihin kahteen uuteen ihanaan naiseen)

Juttelin muille että ”oletteko kuulleet niistä putoilevista esineistä, joista oli uutisissakin juttua?”. Katsoin takaikkunasta ulos, kun valtava kylmiö tipahti taivaalta tien poskeen! Totesin vaan, että siinähän just yksi tuli, toisesta ulottuvuudesta, ja jatkoin, että meidän ei tarvitse niitä pelätä, ollaan turvassa, ei ne meidän päälle osu. Ajeltiin jonkun matkaa, ja sitten todellakin mentiin! Minut tempaistiin auton kyydistä johonkin toiseen ulottuvuuteen. Samalla tajusin, etten enää näekään unta, vaan tämä tapahtuu oikeasti. Kiihtyvyys oli avaruusrakettiakin rajumpi (vaikken ole sitä päässyt kokemaankaan) ja matka kesti useita sekunteja. Matkan aikana mietin, että "Nytkö se tapahtuu? Uusi aika.” Odotin malttamattomana perille pääsyä vauhdissa, jollaista kukaan ei pääse kokemaan ihmiselämässä, menimme tosi kauas, tukka putkella ja naama venyneenä taakse päin.

Siellä oli paljon muitakin, osa heistä ihmetteli, että missä he ovat, "mikä paikka tämä on?".

Minä hykertelin että "minäpäs tiedän missä me ollaan ja mitä tämä on, tämä on uusi aika". Melkein teki mieli olla kuin pieni lapsi, ”lällällää, minä tiedän minä tiedän!” Kaikki oli kullanhohtoista, myös ilma ja valo. Kaikki oli täydellisessä harmoniassa, ihmiset onnellisia, tyytyväisiä ja hymyssä suin. Siellä ei ollut mitään alempia energioita, ei kilpailua, ei kaunaa, kateutta eikä rahan vaikutusta arvomaailmoihin.

Se oli taivas, valmis 5-D, kultainen Atlantis, joka on tulossa uudelleen, tai muu paikka, jonne meidän kaikkien sielut oikeasti kuuluvat. Tähtikoti.

Hetken aikaa sain siellä nauttia, kunnes minut tempaistiin takaisin. Vauhti oli taas niin hurja, että tuntui etten kestä kropassani, että soluni jäävät jälkeen, kun sielu kiitää eteenpäin. Olin ihan pettynyt, kun minut palautettiin.  Makasin omassa sängyssäni hereillä, ja se vauhti tuntui kropassa vielä pitkän aikaa, monen tunnin päästä. Tajusin että oikeasti kävin jossain! Havainto voimistui päivän mittaan. Kerroin matkasta parantaja-ystävälleni, ja hän sanoi että se oli ruumiistairtautumiskokemus.  Se oli kokemus, jota ei unohda. Pääsin käymään paremmassa paikassa. Ilmeisesti minulle haluttiin näyttää se, että jaksan uskoa valon voimaan. Ja usein sitä paikkaa ajattelenkin, odotan että pääsisin piipahtamaan uudelleen.

Olin ollut hopealangan varassa. Sellaisella matkalla on vaaransa, ettei sieltä enää palaakaan takaisin. En minäkään olisi halunnut tulla sieltä pois, mutta minut laitettiin. Ja tiedän, että jos pääsen uudelle vierailulle, minut laitetaan taas takaisin, sillä minulla on täällä maan päällä paljon tehtävää. En tiedä vielä mitä, mutta kaikki selviää aikanaan. Minua koulutetaan johonkin tehtävään. Tunnen sen lähes päivittäin kihelmöintinä otsa- ja/tai kruunuchakrassani. Joskus tunne on niin voimakas, että on pakko hieroa se pois, ja välittömästi alkaa harmittaa, että keskeytin saamani ”päivitykset”.

Olen edelleen hämmästynyt ja hämmentynyt siitä, että minua koulutetaan. Aiemmin olen vain lukenut muiden kokemuksista, mutta nyt on pakko uskoa, että myös minut on valittu kulkemaan valon polkua, että minua tarvitaan johonkin. Meitä kaikkia tarvitaan! Kuka vain on avoin ja uskaltaa ottaa kutsun vastaan. Helppoa se ei ole. Ensin on tunnettava itsensä ja myös omat pimeät puolensa ja hyväksyttävä ne. Se tekee kipeää, mutta niin se menee. On opittava rakastamaan itseään ja muita, opittava olemaan tuomitsematta, olemaan pelkäämättä, laskea kaikesta irti. Minulle tämä kaikki on käynyt aika nopeasti, sillä ”heräsin” vasta joulukuussa 2012. Silloin tapahtui paljon muutakin, silloin kun kohuttiin mayojen maailmanlopusta, joka olikin uusi alku, kalenterin vaihtuminen uuteen, tai jotain. Samoihin aikoihin minut johdatettiin henkimaailman pariin.

Tuon reissun, ”tempaisun”, kuten sitä itse nimitän, jälkeen onkin ollut aika hiljaista henkimaailman taholta. Ja tänä aamuna, kun vihdoin jaoin kokemuksen noiden autossa olleiden sielunsiskojen kanssa whatsapp-ryhmässä, sain tiedon, aivan kuin viestinä, että minun on tarkoitus jakaa tämä muillekin. Ja vasta sitten minun on mahdollista päästä itse eteenpäin.

 

Hopealangasta löytyy googlettamalla lisää tietoa haulla ”hopealanka sielu”. Pelkällä hopealanka-haulla hukkuu korutarvikkeiden maailmaan. Suosittelen myös luettavaksi Shirley Mac Laine: Hopealanka (1983) ja Lennart Lidfors: Rakkaus, lahja tähdiltä (1991).

Tuo jälkimmäinen kirja onkin metka juttu. Minulla on ollut kirja 1990-luvulla, kun se on ollut uusi. Yritin lukea sitä moneen kertaan, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Muutossa kirja joutui kirpparille. Pari vuotta sitten olin Kontti-kierrätystavaratalossa, kun kirjahyllyä täydennettiin ja aivan käteni ulottuville laitettiin tuo kirja. Tunnistin sen välittömästi ja tiesin että nyt se on minulle tarkoitettu. Näin niitä asioita järjestellään henkimaailman toimesta.

Rakkautta ja keijuvaloa elämäänne, valo voittaa aina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hopealanka, lemuria, lemurian kristalli, ruumiistairtautuminen, enneuni, 5 D, uusi aika, Atlantis, kultainen Atlantis, tähtikoti, tähtiläinen