Nyt on aika

Lauantai 4.4.2020 klo 10.44

Nyt on aika.
Aika pysähtyä ja miettiä millaisessa maailmassa haluamme elää.
Aika tehdä valinta.
Kääntyäkö pysyvästi valoon päin, vai antaako synkkyyden vallata mielen.
Maailma heijastaa meille takaisin sitä, mitä ajattelemme, millä taajuudella oma mielemme värähtelee. Valo, ilo ja keveys vetää kaltaistaan energiaa puoleensa, kun taas matalat taajuudet, synkät ajatukset ja negatiivisuus, vetää puoleensa lisää pimeyttä.

Tiedehän on jo todistanut, että kaikki on energiaa. Miksi ihmismielen on edelleen niin hankalaa hyväksyä, että tämä pätee myös omaan elämään. Energia voi olla hyvää, tai pahaa. Välimuotoa ei enää ole.
On valittava.

Koronan kaksi puolta.
Tämä poikkeustila on saanut monet ajattelemaan. Kun on ollut pakko pysähtyä, jäädä pois oravanpyörästä ja mielen hiljentävästä liian täydestä vapaa-ajasta. Se on osaksi koko epidemian tarkoitus. Saada ihmiskunta pohtimaan, mitä on tulossa, millaisessa maailmassa elämme, kun epidemia on ohi. Saada materialismin sairastuttama ja saastuttama maailma takaisin terveempiin arvoihin.
Viruksella on myös pimeä puoli, saada ihmiset pelkäämään. Pelko kasvattaa pelkoa, ja pelko ruokkii negatiivisia energioita ja pimeyttä.

Pelko on hankala asia. Ja päästä tilaan, jossa ei pelkää, on haasteellinen tehtävä. Siinä on kohdattava omat pelkonsa ja pimeät puolensa silmästä silmään. Ilman sitä selvitystä ei pääse tilaan, jossa ei enää pelkää. Mieti, mitä sinä pelkäät? Mitkä ovat pahimmat asiat maailmassa, mitkä sinua hirvittävät?
Kun kohtaat nämä, ja annat niiden mennä, pelko ei enää hallitse sinua. Silloin voita pysyvästi valita ilon ja valon. Ei ole helppo homma, ei. Mutta mieti. Mieti, mieti, mieti. Kumman haluat valita?

Mitä useampi meistä värähtelee ilon ja valon taajuudella tässä vaikeassa ajassa, sen varmemmin valo voittaa. Kamppailu on nyt menossa.

Jos tämä ajatus tuntuu sinusta hankalalta, että miten muka Sinun ajatusmaailmasi voisi vaikuttaa mihinkään, elämähän heittää sontaa silmille yhtenään, niin mieti sitäkin, miksi ajattelet niin?
Miksi valita tummat energiat valoisten ja keveiden sijaan?
Valinta on sinun, minun, meidän kaikkien.

Jos olet lipsahtanut synkkyyden puolelle, tai ollut siellä koko tämän elämäsi, vielä ehtii kääntää suuntaa. Etsiä ilon pilkahduksia pimeyden keskeltä. Valoa sieltä, missä sitä ei muka ole. Valo on kaikkialla ja meissä kaikissa, tulee vain etsiä katkaisija ja kääntää se päälle.

Monet, jotka minut tuntevat, tietävät, että seurassani on helppo olla, ilmavirtamainen ilo ja valo kulkevat mukanani (minunkin elämässäni on ollut aikoja, jolloin näin ei ole ollut). Ilon ja valon levittäminen on minun, ja monen muun valotyöntekijän, elämäntehtävä. Tänä aikana ilon levittäminen on erityisen tärkeää, mutta sitä ei voi tehdä ihmisten keskuudessa, koska meidät on kehoitettu eristyksiin. Se on yksi koronan pimeistä puolista, hankaloittaa valotyöntekijöiden työtä.

Virus ei pelota minua, mutta suhtaudun siihen tietyllä kunnioituksella, en leiki sen kanssa. En myöskään anna pelolle valtaa, vaan pysyn ilossa, valossa, rauhassa ja rakkaudessa. Välitän niitä maailmaan ajatusteni ja tunteitteni kautta.

Sinäkin voit olla valotyötekijä, ellet jo ole.
Anna seuraava ajatuksesi olla täynnä rakkautta koko maailmaa kohtaan.
Suo mielesi vallata keveys.
Hassuttele, kerro vaikka vitsejä, tanssi, laula, nauti alkavasta keväästä.
Nyt se on erityisen tärkeää.
Nyt on aika.

"Sinä olet Valo"

Milja_Talvikki_Nikamaa_Sina_olet_Valo.jpg

Tätä julkaisua saa jakaa, ja se on jopa suotavaa.

1 kommentti . Avainsanat: korona, ilo, valo, rauha, rakkaus, 5d, 5-d, uusi aika, muutos, valinta, uusi maailma