DIY DIY Joulukalenterin rakentamiseen lisäinfoa

Perjantai 3.11.2023 - Milja Talvikki

Vihdoin on se aamu koittanut, kun pitkin syksyä valmistelemani "kanavauudistus" näkee päivävalon. YouTube-kanavallani @miljatalvikki aukeaa perjantaina 3.11.2023 klo 05:00 ensimmäinen video. Jatkossa uusi video avautuu aina perjantaiaamuna samaan aikaan.

Videosarjan nimi on DIY DIY.
Ensimmäisenä rakennellaan joulukalenteri pahvirasioista, kierrätysrasioista, niin on vähän enemmän jännitystä mukana. Rasioiden asetteleminen neliön tai suorakaiteen muotoon vie kotvasen, ja lisäpaloja pitää rakentaa pahvista, mutta lopputulos palkitsee vaivan!

Osan rasioista on hyvä olla aika pieniä, ettei kalenterin koko paisu järjettömän suureksi. Itsellä pienimmästä päästä on lihaliemikuutio-loota ja hammastahnatuubin laatikko.

Jos saat haalittua kasaan enemmän kuin 24 rasiaa, niin se helpottaa kalenterin saamista muotoonsa. Minulla oli tasan 24, ja jouduin tekemään aika paljon tilkepaloja pahvista. Mutta no worries, niistä tilkkeistä kalenteri saa lisää rouheutta. Eikä tässä todellakaan hienostella tätä rakentaessa.

Materiaaleista on tosiaan 99% kierrätettyä, vain kansissa olevat skräppipaperit on uusia, ja nekin pystyy korvaamaan vaikkapa vanhoista joulukorteista leikatuilla kuvilla.
Itsellä ei ollut aikaa etsiä kansiin sopivaa kierrätysmateriaalia, ja säästetyt joulukortitkin on aika vähissä.... Kun niitä aika vähän enää tulee, kun itse emme ole lähettäneet kortteja moniin vuosiin. Kerran kiireessä unohtui, ja sitten päätin laittaa postimerkkirahan johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Niin toimin tänäkin vuonna.

Videolla lupasin kertoa liimasta;
Muutkin askarteluliimat käy, kuin nuo mitä alla mainitsen.
Erikeeper ja puuliimat yleensä sopii . Puuliimaa saa monesti edullisemmin kuin Erikeeperiä, ja oman kokemuksen mukaan ajaa saman asian.
Mutta:
Itse olen vannoutunut Aleene's Tacky Gluen käyttäjä. 
Paras askarteluliima, jonka minä olen saanut käsiini. Ei juurikaan tuoksu, ja on vesiliukoista. Mutta pitävää ja paksuna liimana helposti hallittavaa.
Tacky glue nimikkeellä on muitakin merkkejä, mutta Aleene's on (uskallan väittää) paras. Onhan se hintavaa, mutta voi tehdä niin, että käyttää edullisempaa askarteluliimaa ns. toisarvoisiin kohtiin, ja Aleene'sia tosipaikan tullen.
Aleene's kuivuu läpinäkyväksi, mutta paksummissa kohdissa saattaa viedä aikaa useita päiviä.

Tavan marketista tuota liimaa ei löydy, askarteluliikkeestä yleensä kyllä.

Toinen videolla käyttämäni liima on koekäytössä, ensimmäinen puteli menossa. Se sinikorkkinen kirkas puteli millä liimaan rasiat toisiinsa kiinni.
Instant Classic Super clear transparent glue.
Pärjää "tavallisille" askarteluliimoille. Etuna täydellinen läpinäkyvyys heti.
Pitävyys ei vedä Aleene'sille vertoja, enkä sitä odottanutkaan.

Kun liimaat rasiat kiinni toisiinsa, niin liimaa myös reunojen pahvit samalla!
Pahvien kannattaa mennä sivuissa limittäin ihan reilusti, se tukevoittaa rakennetta.
Kun liimaus on kuivunut, niin apunarun voi ottaa pois.
HUOM!
Jos aiot jatkaa joulukalenterin koristelua päälle, kuten videon lopussa näkyy, niin päällistä ei kannata maalata. Aleene's-liima pitää myös akryylimaalein maalatussa pinnassa, mutta tämä edullisempi liima ei pitänyt.

No paljonkos tämän kalenterin tekemiseen kannattaa varata aikaa?
Innoissani kun tein, niin unohdin kellottaa, mutta kyllä siihen viikonlopun saa varata. Normikotityöt siinä ehtii tekemään sivussa, mutta eipä juuri muuta.
Jos arki-iltaisin uurastaa, niin kannattaa varata viikko.
Itselläni kului tietysti paljon paljon aikaa, kun videoinnin järjestäminen vie osansa.

Eli perjantaina 10.11.2023 klo 05:00 seuraa jatkoa.
Voit jo alkaa keräillä pikkusälää yläosan koristeluun.
Kirppari on paras hankintapaikka, tuuria vaan paljon mukaan!

Palataan!
Milja

Uskomaton luopuminen

Lauantai 28.10.2023 klo 17.05

Tämä kirjoitus perustuu pitkäaikaiseen ja rakkaaseen kädentaitoon, josta olen nyt luopunut vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen......
Aika on rajallista.
Kaikkea ei ehdi vaikka haluaisi ja vaikka olisi tahtoa.
Olen kudonta artesaani ja opettanut kudontaa kansalaisopistossa useita vuosia pari-kolme kertaa viikossa. Näistä syistä olen kynsin hampain pitänyt kiinni viimeisistä kangaspuistani. Täytyyhän minulla olla kangaspuut kun olen alan ammattilainen.
Hmm…
Vai täytyykö?

Parhaimmassa (tai pahimmassa) tapauksessa minulla oli kotona pystyssä kolmet kudontakunnossa olevat kangaspuut. Kahdet sisällä talossa ja kolmannet ulkorakennuksessa. Mutta niiden ohessa oli niin paljon muuta, niin paljon kiinnostavaa ja mielekästä, että ei näille puille riittänyt aikaa. Ensin möin pois yhdet, sitten lahjoitin toiset ja nyt kolmen vuoden jälkeen möin viimeiset, ne parhaat. Toikan pienimmät Liisa-puut. Puut lähtivät innostuneelle harrastajalle; ne pääsivät hyvää kotiin.

Moni odottaa, että elämään tulisi jotain uutta, mutta universumin lait ovat sellaisia, että uutta ei mahdu tulemaan ennen kuin sille on tehty tilaa. Jos nyt ajattelet, että onhan minulla kotona tilaa, niin se ei riitä se fyysinen tila. Tämä asia toimii myös energiatasolla; pitää olla myös energeettinen tyhjiö mihin se uusi mahtuu tulemaan.

Minulle tämä kangaspuista vapautunut tila oli ihan konkreettisestikin tarpeellinen. Vapautuneen tilan ansiosta saan kunnollisen työpöydän ja valaistuksen, jotta pystyn tekemään videoita, ja ne ovat tällä hetkellä ykkösprioriteettini kädentaitojen suhteen.

Nyt tässä muistelen hetken, mitä sitä on tullutkaan kudottua.
Vähemmän mitään käyttötavaraa, enemmänkin taiteellisia luomuksia.

Jaana Orava otti minuun yhteyttä keväällä 2019 ja kysyi, olisiko minulla kiinnostusta pitää näyttely Mikkelissä, Naisvuoren näkötornin galleriassa. Tilassa, joka on rakennettu vesitornin vanhaan vesisäiliöön. Menimme sitten mieheni kanssa tilaa katsomaan ja huomasimme ylhäällä korkealla, liki neljässä metrissä, seinään kiinnitettyjä lenkkejä molemmin puolin tuota tilaa. Minulla lähti heti ajatus juoksemaan, että jos sinne on joku noin hyvät lenkit vaivalla laittanut, niin pitäisihän ne jotenkin hyödyntää. Siihen sitten syntyi 10-metrinen kullan kimalteinen kudottu teos ”Korkeissa energioissa”.

Teos oli siellä esillä näyttelyissäni kesinä 2019 ja 2020.

 

Mainitsemisen arvoinen on myös 9-metrinen poppana nimeltään ”Pitkä Piknik”.

Se oli esillä Naisvuoren näkötornissa kesällä 2019 ja Jäppilänniemen Taidetiellä kesällä 2021. Teoksen ideana on se, että jos piknik on pitkä, se ansaitsee tarpeeksi pitkään piknik-liinan. Jos jollain on tarpeeksi pitkä pöytä, niin ottakoon yhteyttä ;-)

Kolmanneksi nostan tähän Mikkeli art and Design weekillä 2016 esillä olleen 12-osaisen kudontateoksen ”Touch the Colors.
Teoksessa oli ideana että sitä sai kosketella, siten se oli kohdennettu myös näkörajoitteisille. Teoksessa oli runsaasti erilaisia pintoja ja materiaaleja. Värit kuvaavat Suomen vuodenaikoja varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Teos oli esillä kauppakeskus Stellan ja toriparkin välisessä yhdyskäytävässä.

Pisin kutomani teos on 35 m aurinkoa.
Halusin kevättalveeni keltaisen värin energiaa, ja keksin kutoa tämän.
Missään tämä ei ole ollut esillä, mutta video löytyy YouTubesta.
Kopioi linkki tästä:  https://www.youtube.com/watch?v=ZsVmm5XhVv4
Ulos tätä ei voi näytteille jättää, koska on vaarana, että linnut jäävät tähän jumiin ja menehtyvät. Johonkin näyttelytilaan sisälle tämä sopisi. Ja sitä tämä nyt edelleen odottaa; sopivaa paikkaa ilahduttamaan ihmisiä. Pääsisi pois mustasta jätesäkistä valoon.

Ja lopuksi kerron teille, että rakkain kudontatekniikkani vapaan kudonnan jälkeen on perisuomalainen perinteinen täkänä!

Minusta on ihana kutoa täkänää.

Mutta se on kallis harrastus, eikä siitä saa rahaa missään muodossa. Olen hakenut apurahojakin perustellen, että täkänä tulisi säilyttää nykyihmisen tietoisuudessa.
Ryijy on jo tehnyt uuden tulemisen. Ryijyjä on helppo teknisesti tehdä mutta täkänä on konstikas. Ehkä siksikin vaipunut muistojen perukoille. Moni nykyihminen ei edes tiedä mikä täkänä on, ennen kuin nyt näyttää kuvan ja selittää. Silti kaikki eivät tiedä.
Yhdet kangaspuut minulle tuli vaihtokauppana. Ne olivat rakkaan ystäväni äidin kangaspuut. Vaihtokaupan omalta osaltani minä kudoin niillä puilla tälle ystävälleni täkänän hänen toiveidensa mukaan.

Kaksiosaisen täkänä aiheena on suojelusenkelin siivet, jotka ovat pitkän ja rankan päivän jälkeen vähän rispaantuneet. Värit on valittu tuvan seinän ja seinäkellon värien mukaan ja mitoitus peittää suljetun ikkuna-aukon.
Olen kutonut aiemmin myös kolmiosaisen täkänän, mikä on ystävälläni salin seinällä Löydön Kartanossa Ristiinassa.
En ole aiemmin nähnyt missään kaksi tai kolme osaista täkänää, joten olen sitä mieltä, että olen tämän keksinyt itse. Who knows.

Nythän ne viimeiset kangaspuuni olivat seisoneet käyttämättömänä kaksi ja puoli vuotta.
Sain niihin laitettua vielä loimen tänä syksynä, kun teimme yhteisen lahjan opettajallemme Maijalle. Kaikki luokallamme (Kädentaito-ohjaajat) tekivät pienen pätkän huivia.
Minä laitoin 8-metrisen loimen, josta huiviin meni alkusolmuineen ja pitkine hapsuineen alle 50 cm, ja niinhän siinä kävi, että se muu loimi jäi käyttämättä kun möin puut pois.
Onhan minulla on jo ajatus, mihin joskus ne hyvät villalangat käytän, joten otin sen loimen itselleni talteen. Puiden ostaja kutonee pääasiassa mattoja, ei villahuiveja.

Olen nyt iloinen niiden puiden puolesta, kun ne pääsevät käyttöön eivätkä vain nökötä turhautuneena keräämässä pölyä.

Toivotan elämääni tervetulleeksi uudet tuulet!

Kyllä täällä hengissä ollaan...

Perjantai 27.10.2023 klo 18.29

Ois voinu jättää tämän väliin; kuumeisen syysflunssan....
Mutta kyllä taas elämä voittaa, uusi blogikirjoitus tulee viikonlopun aikana.

Blackout poetry book

Maanantai 16.10.2023 klo 18.54 - Milja Talvikki

Joskus käy niin, että kun on joku tosi rakas projekti, niin siitä ei malttaisi luopua. Sitä vain jatkaisi ja jatkaisi loputtomiin. Mutta jossain vaiheessa on älyttävä lopettaa ja todeta, että se on nyt valmis. Sitten tulee hetkeksi tyhjä olo; "mitä mä nyt teen?".

Tämä Blackout poetry book oli sellainen.
Olisin voinut "nyppiä" tätä loputtomiin.

Termille blackout poetry ei ole kunnollista suomenkielistä vastinetta. Termi tarkoittaa runoa, joka koostuu toisen tekstin sanoista. Runon voi tehdä romaanista, oikeastaan mistä tahansa kirjasta, tai vaikka sanomalehtiartikkelista.

Tässä mun projektissa yhdistyy altsu (altered book = muutettu kirja) ja runomaisiksi pätkiksi muutettu teksti useista eri romaaneista. Pohjana on oikeastaan lehti, mutta se oli niin paksu, että miellän sen enemmänkin kirjaksi.
Runoja rustasin 28 kappaletta. Osa on tehty yhdestä kirjan sivusta, osa useammasta sivusta, ja osa jopa useiden eri kirjojen sivuista.
Tekijänoikeuksien osalta tämä runoilutyyppi on minulle edelleen epäselvä. Lähteistä riippuen, tämä on joko sallittua tai sitten ei. Omaan käyttöön näitä voi tehdä, mutta jos tämmöisestä aineistosta lähtisi esim. julkaisemaan kirjaa, niin se on sitten nou nou. Vaikka joku kirjakin on kai julkaistu.

Niin, mitä ne runot sitten on?
Eli otat jonkun (vanhan) kirjan, josta alat etsiä omaan runoosi sopivia sanoja. Kun tiedät mitkä sanat käytät, niin muut sanat sitten mustaat yli = blackout.
Näin alkuperäinen teos jää yleensä tunnistamattomaksi.

Mulle näiden runoelmien kokoamiseen tuli ihan himo.
Iltakaudet istuin sohvan nurkassa etsimässä sopivia sanoja.
Kun en useinkaan löytänyt sopivia sanoja yhdeltä sivulta, niin laajensin hommaa moniin eri sivuihin. Ja tosiaan, jopa eri kirjoihin. Näin ollen taisin rikkoa blackout poetryn sääntöjä, mutta hällä väliä. Tein omalla tyylilläni.

Laitan tähän viisi esimerkkiä mitä sain aikaiseksi. Joskus sanojen "polku" oli niin sekava, että sitä oli hankala seurata, joten tein kaikista viereen ns. selkokielisen version. Kirjaa itsessään maalasin ja koristelin vähintään yhtä kauan kuin runoelmien laatimiseen kului aikaa. Poistin alkuperäisestä noin puolet sivuista. Sitten tein aukon joka neljänteen sivuun. Aukkoon liimasin tulostetun selkokielisen runoelman. Hankala selittää, mutta varmaan kuvista näkee mitä tarkoitan. Liimasin aina kaksi sivua yhteen. Tukevoitettuja sivuja oli helpompi koristella.

Sivuja maalasin, leimailin, koristelin pitseillä yms. yms.

Olen sopinut roombox-näyttelyn Lemin kirjastoon huhtikuuksi 2024. Sinne tulee myös "vanhan kirjan uusi elämä". Tämä teos on sitten tutkittavana siellä. 

Kirjastojen poistokirjat on loistavaa materiaalia kokeilla tehdä omia blackout-runoja. Suosittelen kokeilemaan. Uskallan väittää, että homma on hyvää aivojumppaa, eikä aivojen jumppaaminen ole koskaan huono asia. Pysyy paremmin emmentaali loitolla. 

Eiku......... mikä juusto se oli?
Onko semmonen juusto kuin demmentaali. Alzerdaali.
Tarttee kai jumpata aivoja lisää kun ei edes juustojen nimet pysy mielessä......

Milja

Ihana kamala ruostevärjäys

Lauantai 7.10.2023 klo 12.02 - Milja Talvikki

Tästä turhauttavasta kokeilusta on jo aikaa, mutten ole saanut tänne kirjoitettua, kun edelleen nyppii.....

Ihania juttuja ruostevärjäyksellä saa aikaiseksi!
Muut kuin minä.
Ohjetta en tähän kirjoita, mutta se löytyy googlaamalla muista lähteistä, jos haluaa kokeilla.

Mulla oli valtava määrä hienoja ruosteisia romppeita, niiden haaliminen ei täällä maalla konepajan vieressä asuvana ei ole ongelma. Vähän kun takapihalle poikkeaa, niin jo alkaa löytyä! Ja tämmöset sain helposti roudattua värjäyshommaan: 

Ja vaikka tein kaikki ohjeiden mukaan, niin sain aikaiseksi tämän yhden ainoan luurankomaisen kuvion:

Hieno tuo on. Mutta suuressa kankaassa yksi ainoa onnistunut kuvio ei ihan riitä saamaan aikaan onnistumisen tunteita ja ahaa-elämyksiä.
Jälkeen päin selvisi, että pellava on hankala materiaali. Siihen ei tartu mikään yhtä hyvin, kuin esim puuvillaan. Mulla oli tuo kirpparilta halvalla löytynyt pellavainen pöytäliina, joka oli reunasta rispaantunut pahasti rikki.

No joo.
Onhan tässä epäonnistumisessa hyväkin puoli;
Koska aika on rajallista, niin on hyvä, ettei jokaiseen tekniikkaan hurahda, koska silloin ottaisi vielä enemmän kupoliin, kun ei yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi!
Kun ei ehdi nytkään.
Tupakin on kuin pommin jäljiltä, kun täällä vaan askarrellaan ja taiteillaan, eikä ehdi järjestystä pitämään yllä. Yksi lempiaforismeistani onkin "Mielikuvitusta on turha tuhlata kotitöihin." Se on justiinsa niin.

Ja miksi sitten ruostevärjäys on ihanaa?
Koska olen nähnyt muiden luomia vaikuttavia tekstiilejä.

Sain luvan julkaista opiskelukaverin ja ystävän Anne-Mari Monosen tajunnan räjäyttävän ruoste-onnistumisen. Tämä vaan on niiiiiiin mahtava!:

Kankaana on puuvilla.
En varmasti nyt muista, mikä oli kankaan pohjaväri lähtötilanteessa, mutta luulen että se oli valmiiksi tuollainen "teen värinen".

"Aina ei voi onnistua. Ei edes joka kerta."
Päätän tämän lyhyen puheenvuoroni tähän.

Milja

Paukutettu pannunalunen - lisäinfo videoon

Sunnuntai 24.9.2023 klo 14.15 - Milja Talvikki

Nyt on sunnuntai 24.9.2023.
Tiistaina julkaisin YouTube kanavallani @miljatalvikki videon "Paukutettu pannunalunen". 
Nakitin kaksi ystävääni kokeilemaan hommaa vasta videon tekemisen JÄLKEEN.
Ja jälleen sitä viisastuu, tätä olisi pitänyt testata jo ennen videon tekemistä. 
Joten tässä blogikirjoituksessa tulee videoon lisähuomioita ja tuotekehittelyäkin.

Videon linkki on  https://www.youtube.com/watch?v=YyI5Q2OmUD8&t=176s
ja se kannattaa katsoa ensin. En selosta koko prosessia tässä kirjoituksessa.

Ystäväni Monna kävi meillä huovuttamassa 23.9.2023.
Totesimme, että paukutus on myös hyvä aggressioiden purkukeino, jos sellaisia sattuu olemaan ;-)

Monna huovutti kaksi murretun sävyistä pannunalustaa :-)

Villasta havainnoimme, että ruskea ei meinannut tarttua vihreään ja siniseen.
Villaa tunnustellessa se olikin selkeästi rasvaisempaa kuin käsitellymmät ja värjätyt villat.
Eli jos haluat päästä huovuttamisessa helpommalla, valitse värjättyä villaa.

Sunnuntaina 24.9. (eli tänään heti aamusta) menin ystäväni Sinikan luo ja otin huovutusromppeet mukaan.
Kuvista tuli ihania, kun valo tulvi ikkunasta työpöydälle.
Sinikka innostui huovuttamaan kolme, ja teimme paljon havaintoja.

Saippuaa tarvitsee alle viisi grammaa!
Vaaka sattui olemaan sopivasti käsillä, se näytti viiden gramman välein. Kun lautasella oli tuo 5 g, niin totesimme, että se on jo liian suuri keko. Kippoon meni varmaan neljä grammaa, alle ruokalusikallinen. Eikä todellakaan mikään kukkupää, vaan maltillinen lusikallinen.

Ja mitä hienompaa saa raastettua, sen parempi. Ei jää kökköjä.

ENNEN nuijaan tarttumista villa kannattaa todellakin tilsiä märäksi SORMIN.
Syystä että kuiva villa tarttuu puupintaiseen työkaluun.

Tämä seuraava kuva ihan vain siitä syystä, että saippuavesi niin iloisesti roiskuu tuolta nuijan alta.

Testausten jälkeen havainnoin, että lihanuijan SILEÄ sivu on tehokkaampi kuin rypyläinen. Sileässä sivussa on myös se etu, että sillä mahtuu paukuttamaan pienemmässäkin altaassa. Itselläni on yksi suuri allas.

Kahden pannunalustan/pannulapun jälkeen Sinikka totesi, että ripustuslenkki testataan. 
Häneltä löytyikin juuttinarua.
Minä tein palmikon sillä aikaa kun Sinikka aloitti villojen laittamisen kippoon.
Palmikon aukinaiset päät levitettiin villakerrosten puoliväliin. Ja kyllä se naru tuntui siellä pysyvän, kun lopuksi vähän nyhdettiin.
Villainen lenkki huopuisi hyvin sinne väliin. Sellaisen saisi helposti paksusta 100% villalangasta palmikoimalla tai kiertämällä. Lenkkiosa pitää huovuttaa ennakkoon ja jättää sillai kipon reunaan, ettei huovu patalappuun kiinni. Lenkkiin pitää jättää pitkät päät, joita EI huovuta, jolloin päät huopuvat kiinni huovutusvillaan.
Tämä on SPEKULOINTIA , asiaa ei vielä päästy testaamaan, koska sopivaa lankaa ei ollut saatavilla.
Haluan nyt vain tuoreesta muistista kirjoittaa nämä asiat tänne blogiin.

Alla kolme puuta!
Ihan yrittämättä Sinikka sai aikaiseksi jokaiseen teokseensa puun. WAU!

Vasemmalla on ensimmäinen, pisimpään paukutettu.
Toinen on vielä ihan ok.
Mutta kolmannessa alkoi jo ote herpaantua, liian aikaisin kiposta pois, ja vähemmän paukutusta. Lopputulos on pehmeämpi ja vähän levähtänyt.
Itselleni kävi samalla tavalla kahden pannunalusen kanssa, toinen levähti. 
Mutta nämä onkin testejä.
Ja se on makuasia, kummanlaisesta itse pitää enemmän.

Jos haluaa tosi tiukan ja säntillisen muodon, niin homma kannataa tehdä kokonaan lootassa, siten lopputulos ei ainakaan pääse leviämään.

Viimeisessä kuvassa (alla) näkyy kolmannen patalapun reuna.
Huovutus on jäänyt irralliseksi. Kahdessa ensimmäisessä reunat on "kiinni".

Eihän tuo reunan repsotus sinällään haittaa, ei se tuosta enempää purkaudu.

Nämä on ihania, itsetehdyn näköisiä aarteita.

Alkakaahan paukuttaa :-)

Milja

Pitsien maalausta

Tiistai 19.9.2023 klo 17.59 - Milja Talvikki

Mulla vähän paloi hihat muutaman tekniikan kanssa, ne ärsyttää sen verran, että annan pölyn laskeutua kunnolla hermojeni päälle, ennen kuin niistä kirjoitan.
Tai sitten hautaan ne kokonaan.
Yksi suosikki sanontani on: "jos epäonnistut, hautaa kaikki todisteet siitä että yritit".
No enhän mä aina niin tee, oon kirjoittanu niitä tännekin.

Eli tästä kirjoituksesta tuleekin enempi vinkki:

Oletko koskaan ajatellu maalata pitsejä ja brodyyreitä akryylimaaleilla?

En minäkään ollu.

Mutta mulla oli kasa tommosia kuvan mukaisia pätkiä, jotka yritin värjätä teellä. No sehän sitten onnistuiepä. Väri oli semmonen ällöttävän pliisu vaalea beige, mistä en tykkää yhtään. En todellakaan tiedä mihin se väri mun elämässä kävisi.
Ja nyt kun aloin sitä miettiä, niin en keksi mitään.

Ja sitten se sattumus mikä sai mut maalaamaan nuo pitsit:
Olin ottanut ihan liikaa akryylimaalia muutamaan kippoon, enkä tienny mihin ne olisin tunkenu, poiskaan niitä ei voi heittää!
Pitsit sattui olemaan siinä käsillä, niin aattelin kokeilla...

 Noista näkyy jostain kohti vielä se pliisu beige, mutta se ei haittaa.

Mä maalasin telalla, alla oli suttupaperi, eli maalia meni myös hukkaan.
Onnistuu pensselilläkin.
Ja sitten maalit loppui, ja piti ottaa lisää.
Se on vähän niinkuin se vanha klassikko, että jos kahvipöydässä ottaa lisää kahvia, niin pitää ottaa pullaakin. Sitten kahvi loppuu ennen pullaa, ja pitää ottaa taas lisää kahvia.... ja pullaa... ja kahvia.... (tämä on ollu semmosena aikana, kun kahvia juotiin pikkuisista kupeista. Ei jättimukeista kuten nykyään.)

Tönkköjä näistä tulee, eli askartelumatskua.
Eihän näitä enää ompeluun voi käyttää.
Mutta korttien tekoon, altsujen koristeluun (altered book), sekatekniikkateoksiin, lahjapakettien päälle, aika moneen, nyt vaan ei tule lisää mieleen.

Nää on siis niin kivoja ja nättejä, että tuottavat valtavasti iloa ihan vain olemassaolollaan.

Lyhyempiäkin pätkiä voi tietenkin maalata ja hyödyntää. Mulla vaan sattui suurin osa olemaan tommosia.

Eikun maalaamisiin!

Terkuin Milja!

P.S. Marraskuussa 2023 aloitan kädentaitovideoiden sarjan YouTubeen.
Teen marras-joulukuussa ainakin 6 videota. 
Joulun seudun varmaan huilaan ja jatkan sitten tammikuussa.

Tänään 19.9. kanavalleni tuli "Paukutettu pannunalunen", eräänlainen harjoitteluvideo.
Käy katsomassa ja tilaa kanava valmiiksi tulevia videoita varten.
https://youtu.be/YyI5Q2OmUD8
Kiitos!

Välihöpinä

Tiistai 19.9.2023 klo 16.52 - Milja Talvikki

Tuli ommeltua joo!
Ihan urakalla.
Viimeisenä ompelupäivänä tein vielä jotain ihan muuta. Tai no, tyynynpäällisiä niistäkin tulee, mutta ihan erilaisella tekniikalla. Se homma jäi vielä vaiheeseen. Pääsin taas teollisuuskoneen makuun, ja nyt ketuttaa, kun sellaista ei ole käytössä. 
Tiesin sen.
Siksi en ois halunnu koskea koko teollisuuskoneeseen, kun sitä semmosta tulee ikävä!

Mutta näistä crazy quilting-päällisistä tulee kivat, sitten kun saan ne tyynyiksi asti.

Nyt sitten innostuin tekemään jotain ihan muuta.
Kaivelin vanhoja valokuvia ja löysin sellaisia, joita käsittelin efekteillä ja Photoshopilla.
Lapsi (ja aikuinen) on terve kun se leikkii.
Tästä hommasta ei ole yhtään mitään hyötyä yhtään kenellekään missään suhteessa, mutta joskus on kiva ihan vaan huvitella.
Tosin.....
Onhan ne mun taiteetkin usein samaa luokkaa........ turhia jos käytettävyyttä ajattelee. Mutta sellaista se luovan ihmisen elämä on.

Kannattaa kokeilla!
Tehdä jotain mistä tulee hyvä mieli, ilman että ajattelee. onko lopputulos hyödyllinen tai käytettävä.

Tämmöset tuli niistä kuvista:

Ja heti tämän jälkeen uppoudun seuraavaan ihan oikeaan blogikirjoitukseen!

Milja

Tilkkuhulluutta!!!

Perjantai 8.9.2023 klo 21.11 - Milja Talvikki

Hartiat on jumissa, niska hädin tuskin kääntyy enää, päätä särkee......

Mutta hitsi että on ollut mahtava viikko!

Opiskeluiden puitteissa meillä on kuusi päivää ompelua, kolme päivää tällä viikolla ja kolme ensi viikolla.
Alkuun mua ei ajatus meinannu innostaa, mutta onneksi otin mukaan suuren läjän upeita kankaita, joita olen säästellyt jo vuosikymmenen verran. Ylikin.
Pelkäsin, että jos joudun ompelemaan jotain siistejä perusjuttuja.
Ei ois mun juttu ollenkaan.

Opettaja oli onneksi tuttu niiltä ajoilta kun viimeksi olin samassa osoitteessa opiskelemassa vuosina 2010-2011 ja muisti ja tiesi, että perusjutut on hallinnassa, joten sain vapauden tehdä luovaa hommaa oman makuni mukaan.

Crazy Quilting koneella.
Ah mitä herkkua!

Linda-linjuriin alkoi syntyä tyynynpäällisiä. Sohvatyynyjä.

Ei tää mikään oikea tilkkutyö ole millimetrikulmineen, vaan sattumanvaraisia paloja sinne tänne ja tonne, ompelulangan värikin mitä sattuu.

Jestas mä nautin näiden ompelusta!
Ensi viikolla saan nämä valmiiksi.

Nyt jos joku lukija aattelee, että "voi ihmispoloa, kun ei osaa edes ommella siististi", niin on ihan pakko infota että:
a) olen tekstiilialan artesaani
b) tuolloin sain tilkkutyökurssista kiitettävän arvosanan, ja se työ on edelleen erään päiväkodin kabinetin seinällä
c) siististi ompelulla on paikkansa, mutta harvemmin meikäläisen elämässä, se vaan on boooooriiing............... se siististi tekeminen

Ja nyt olen rakastunut ompelukoneeseen.
Anteeksi vanha ja rakas uskollinen metallirunkoinen Pfaffini, olen sinulta salaa leikittelemässä uuden muovikuorisen pikkuserkkusi kanssa. Hän osaa paljon temppuja...

Tässä masiinassa on 201 erilaista ommelta.
201!
Ja aakkoset päälle!
Hintaa värkillä on 1250 €, niin että en tässä nyt uskalla edes haaveilla että tämmösen saisin. Ja ihan vaan heitän tässä universumille nöyrän toiveen, että jos jollakin on, tai on tiedossa, hyvä vastaavantyyppinen ompelukone, niin sen uusi koti voisi olla täällä meillä.

Tosin käytetystä en uskalla paljoa maksaa, mulla oli joitain vuosia sitten käytetty kone, jossa oli ominaisuuksia enemmän kuin mun vanhassa koneessa, mutta kun se hajositoisen kerran, niin ei ollut enää järkeä alkaa korjuuttaa....

Haloo universumi!
Kuuluuko!
Ihan varmasti jollakin jossakin lojuu nurkissa käyttämättömänä tommonen monitaitoinen kone. Voisihan se tulla meille ihan vaan vaikka tilapäismajoitukseen ;-)

Tuossa kuvassa näkyy hyvin tuo mun ompelutyyli, roiskitaan vähän sinne ja tänne ja vielä johonkin muuallekin.
Kunhan saan nämä valmiiksi, niin laitan sitten kuvat tännekin.

Ja joo, aikaa on menny nyt muuhunkin, huovutusvideon tekemiseen. Koulujuttu.
Varsinaisesti aloitan kädentaitovideoiden tekemisen YouTubeen marraskuussa 2023. Kannattaa tilata se mun @miljatalvikki kanava ja pysyä kuulolla. Sinne tulee kivoja juttuja!

Mainitsemani huovutusvideo ei ole vielä osa marraskuussa alkavaa sarjaa.
Huovutus tulee julkaisuun about 20.9. koska silloin on sen tehtävän palautuspäivä.

Huovutuksen ja tilkkuilun tunnelmissa alan viettää uskomattoman lämmintä syyskuista viikonloppua.

Ihanaa viikonvaihdetta teille kaikille!

Pitsiä, talkkia, gessoa...

Keskiviikko 30.8.2023 klo 13.05 - Milja Talvikki

Ai että tää on jännä juttu.
Tykkään.
Ja tarkoitus on jatkojalostaa tätä jotenkin, en vielä tiedä miten ja mihin tarkoitukseen.

Tarvitset:
- talkkia tai soodaa
- taiteilijagessoa (gessoa saa myös tuubissa, ei tartte ostaa tommosta kilon purkkia, tuubeja olen nähnyt ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa ja Clas Ohlssonilla)
- alustan johon teet, maalauspohja tai kirjan kansi, pahvi tms.
- sekoitusastian jonka voit heittää roskiin (gessoa EI viemäriin!)
- levittimen, iso voiveitsi, pieni lasta tai vastaava

Suojaa pöytä. Gessohan on sellaista, että se ei tahdo irrota mistään, mutta se on gesson tehtävä. (gessolla pohjustetaan maalauspohjia ja töhnän on tarkoitus pysyä)

Minulla oli käytössä muovista pitsiliinaa. Tämän voi tehdä myös virkatulla liinalla, mutten ole sitä ehtinyt itse kokeilemaan. 
Tein kokeilut vanhoihin kirjojen kansiin. Teippasin liinan kiinni alapuolelta, maalarinteipin raja näkyy kuvassa. Ensimmäiset tehtyäni totesin teippaamisen olleen turhaa, homma pysyi paikoillaan muutenkin. Pohdin tässä juuri, että virkatulla liinalla ei ehkä ole yhtä helppoa, kun se liina alkaa siinä liikkua... Hmm... On kai pakko lähiaikoina testata.

Minä kokeilin samalla kertaa sekä gesso-talkki sekoituksella, että gesso-sooda sekoituksella. Gessoa ja jauhetta sekoitetaan puolet ja puolet, 1:1. Silmämääräisesti arvioin määrät, ei se ihan niin nuukaa ole.
Käytin sekoitukseen jäätelörasian muovikansia, sellaisia syvempiä kansia joissa on reunat.
Huolellinen sekoitus askartelukäyttöön tarkoitetulla lusikalla tai lastalla. Ruuanvalmistuksessa käytettävät välineet pidetään askarteluhommista erillään!

Levitin töhnää reilun kerroksen pitsin päälle ja nostin varovasti pitsiliinan pois ja laitoin suoraan roskikseen joka oli siinä vieressä valmiina.

Ota huomioon että pitsiliina on tässä kertakäyttökamaa!
En ole edes yrittänyt pestä, koska gessoa ei saa laittaa viemäriin, voi tukkia viemärin, enkä ole keksinyt, että mihin sen pesuveden laittaisin, jos liinan pesisin.

Olin ihan mykistynyt siitä, miten hieno tuosta jäljestä tuli!

Talkki vastaan sooda kisasta en osaa päättää, kumpi on parempi. Soodan kanssa jälki on hieman karkeampaa, mutta ei merkittävästi. Sooda taitaa olla edullisempaa.

Töhnää voi värjätä sekoitusvaiheessa akryylivärillä, tämäkin on kokeilematta. 
Kun kuvio on hyvin kuivunut, ainakin yön yli, niin sen voi maalata.

Töhnä oli yllättävän riittoisaa ja molemmista jäi jäljelle puolet, niin sekoitin ne sitten keskenään ja laitoin suuremman kirjan sisäkanteen. 
Myös sekoitus toimi hyvin.

Ja kun vauhtiin pääsin, niin muistin että minulla on avaamaton purkki Amsterdamin Modelin Pastea. Tahnaa jota käytetään akryylimaalauksessa kohokuvioiden luomiseksi.

Tämä olikin yllätys!
Modeling Paste-kuvioon jäi pienet "kraaterit" kunkin osasen keskelle. Aineen käyttäytyminen oli ihan erilaista kuin itse sekoitetun töhnän.

Seuraavassa kuvassa näkyy hyvin ero.
Vasemmalla on Modeling Pasten kraaterit ja oikealla itse sekoitetun töhnän pehmeät muodot.
Siis WAU!

Tämä tekniikka pääsee ehdottomasti jatkoon!
Pitää testata virkattu pitsiliina, töhnän värjääminen ja lopputuloksen maalaaminen.
Kunhan ehtii...............

Tervemenoa kokeilemaan!

Lopuksi vielä muistuksia:
- suojaa pöytä
- älä käytä ruuanvalmistukseen käytettäviä astoita
- gessoa ei saa laittaa viemäriin

Tekemisen iloa toivottaen

Milja :-)

Leipäpussista käyttöesineeksi

Sunnuntai 20.8.2023 klo 19.12 - Milja Talvikki

Siinä se pöydällä nököttää.
Leipäpussi.
Ja vaikka katselen maailmaa silmin, jotka bongaavat roskalle uutta elämää, kauniita kuvioita paikoissa, joista niitä ei usein huomaa, niin tämä ihme on silti jäänyt ajattelematta; Leipäpussin kuvioiden kauneus!

Muovin sulatusta olen kokeillut joskus 2010-2011 aiheesta sen kummemmin syttymättä. En ole löytänyt mieleistä lopputuotetta minkä tekisin siitä kupruilevasta sulatetusta muovilevystä. Kunnes tuli ihan tarvettakin saada uusia istuinalustoja. En niitä lähtenyt kaupasta ostamaan, vaan ajattelin kokeilla, josko onnistuisi....
Muovinsulatuksen haittana olen myös kokenut kamalan hajun! Jotkut muovit haisevat sulaessaa todella karmealle. Suunnittelin tekeväni sulatuksen ulkona, kunnes tuli mieleen, että leipäpussit on tarkoitettu syötävän tuotteen ympärille, ehkä ne ei voisi haista ihan niin pahalle? Eikä ne haisseetkaan, ei paljon miltään. Positiivinen yllätys.

HUOM! Muovikäryä ei varmastikaan ole hyvä hengittää, etenkään tavallisia muovipusseja sualtettaessa. Joten hyvä tuuletus tai ulos sulattelemaan niin kauan kuin sää sallii!

Halusin ohutta muovia. 
Hmm..... Siis leipäpusseja.
Mutta koska en ollut älynnyt alkaa säästää niitä kuukausia aiemmin, niin piti pieni hetki miettiä, miten niitä nopeasti keräisin.
Tunskin itseni vähän tyhmäksi, kun yritin lähteä merta edemmäs kalaan.
Koska äiti!
Äitini on ns. vanhan kansan ihminen, joka säästää asioita varmuuden vuoksi. Eikä oletus leipäpussijemmasta pettänyt. Sain niitä kerralla ihan riittävästi istuinalustaprojektiin.

Kun aloin katsoa pusseja tarkemmin, niitä leikatessa, niin tajusin niiden upeat kuviot! Kyllä siinä on moni graafinen suunnittelija tehnyt töitä niiden eteen. Leikkaamiseen tuhraantui aikaa muutama tunti, kun irrottelin hienoja pieniä yksityiskohtia.
Leikkasin myös kaikki saumat ja taitteet pois. 

Minulla oli pöydällä suurehko vaneri, jonka päälle laitoin useamman kerroksen vanhaa lakanaa. Lakanalle ensin riittävän suuri LEIVINPAPERI, joka varmasti riittää muovin reunojen ulkopuolelle (tässä hommassa rullatavara on kätevämpää kuin arkit, jos tekee suurta pintaa kuten minä). Sitten yksi kerros ihan ohutta kirkasta muovia, jotta pienet kuvio-osat olisi paremmin hallittavissa. Se ohut kirkas muovi sattui myös olemaan leipäpussia, mutta kaupasta ostettua rullalla olevaa, jota löytyi keittiön laatikosta.
Kuvassa on nurinkurinen järjestykseni. Halusin hyödyntää kaikkein upeimmat kuviot, niin asettelin ne ensiksi ja vasta niiden päälle "vähempiarvoista" kuviota. Eli tämä homma piti ajatella vähän nurinkurisesti. Helpommallakin pääsee, läimimällä pussit ihan vaan stunnaisessa järjestyksessä.

Kerroksia laitoin varmaan 6-7. 
Päälle taas LEIVINPAPERI ja jälleen varmistus, että menee muovin reunojen yli. Olisi ikävää sulattaa muovi kiinni silitysrautaan.
Tein sulatuksen ronskisti puuvillan lämpötilalla. Liikutin silitysrautaa hitaasti yhdestä kulmasta alkaen, edeten järjestelmällisesti "siivun" kerrallaan.

Lopputulos oli kiva! 
Leipäpussiyllätys!

Kuvassa on ympyröity tähkä. Vasemmalla se näkyy nurinkurisessa järjestyksessäni alimmaisena. Mm. tähkä oli painettu leipäpussissa kirkaaseen muoviin, jolloin se sulatettaessa jäi näkymään hienosti muiden muovien päälle. Huomatkaa, että tähkän vieressä oikealla on ihan samaa kuviota kuin tuolla ensimmäisessä leipäpussikuvassa!

Sulatushommassa on semmoinen jännitysmomentti, ettet voi tietää milloin kaikki kerrokset on sulaneet yhteen! Sen oppii vain kokeilemalla ja harjoittelemalla. Ja jos ihan haluaa aiheeseen perehtyä, niin olisi laitettava muistiin ainakin seuraavat asiat:
- mitä muovia on käytössä, leipäpussi, ohut muovikassi, paksu muovikassi tms. luokittelu
- monta kerrosta muovia on
- millä lämmöllä silitys
- kuinka monta sekuntia pidät rautaa samassa kohdassa
Jos taas maailmassa olisi enemmän aikaa, tai itsellä olisi, niin tämä olisikin mielenkiintoinen asia tutkia tarkemmin. Näin ollen tyydyn sattumaan ja onneen.

Kuvassa näkyy, miten muovikerrosten väliin on jäänyt tarttumaton kohta.
Minähän tein niin, että silitin muovilevyn molemmilta puolilta. Kun se oli sulanut sen verran että pysyi kasassa, niin käänsi sen toisin päin ja silitin senkin puolen. Niin ei ole tarkoitus tehdä, vaan saada sulatus tehtyä yhdellä kertaa, koska kerran kun muovi on sulanut, niin se ei tartu enää, ei sula uudelleen. Eli homma pitää tehdä KERRALLA.

Lopputuotteessa ei sulamaton kohta haitannut, koska ompelin reunat yhteen kuitenkin.

Leikkasin sopivan kokoiset palaset istuinalustaan ja yli jääneet laitoin muovinkierrätykseen, mikä on leipäpussin oikea loppusijoituspaikka.
Meille oli jäänyt rullan jämä solumuovia laminaatin asennuksen jäljiltä, niin siitä leikkasin hieman pienemmät palat. Noin 1,5 cm pienemmän kustakin reunasta. Solumuovia tulee usein myös postipaketeissa, tai kodinkoneiden pakkauksissa, jostain sitä saa varmaan metsästettyä.

Sitten tein jotain ennenkuulumatonta!
HARSIN!
Ompeluni on sellaista, että roiskin menemään. Harsiminen on kammotusta!
Tekstiilialan artesaanin koulutus ei auta. Harsiminen on kammotusta aina vaan.
Mutta tässä totesin, että muovikappaleiden ompeleminen yhteen onnistuneesti, että solumuovia on välissä kaksi kerrosta, on aivan mahdotonta ilman harsimista.
Ja vaikeaa se ompeleminen oli sittenkin, saumat luikertelee mihin sattuu, suoria ne ei ole nähneetkään....

Ompelu pitkällä tikillä. Minulla oli käytössä tikin pituus 4-5 väliltä.

Lopputulos on kiva ja toimiva. Ja istuinalustat on käytössä, kevyet kuljettaa. Taittaa en uskalla, mutta se ei ole ollut tarpeenkaan.

Kuvassa näkyy toinenkin alusta. Sen tein muovikasseista. Lopputulos ei ole yhtä onnistunut.
Leipäpussi paras pussi tässä projektissani.

Tämmönen pussihomma on kivaa valmisteltavaa vaikka lasten kanssa.
Leikkaamisessa on suurin työ.
Ja siinä pussien säästämisessä.....................

Milja

 .......jatkuu..........

Purkkivärjäyksen nolo loppu

Perjantai 4.8.2023 klo 16.27

Onneksi oli kivaa, muuten veetuttaisi vielä enemmän.
Eli ei onnistunut, ei.
Tai jossain määrin onnistui, mutta pesua ei kestänyt.
Eli kokeilin purkkivärjäystä kankaalle, josta tuolla aiemmin on kirjoitusta, ja lopputuloksen olisi tullut olla pestävä, mutta ne vähäisetkin värit ja kuviot mitä oli, jäi pesukoneeseen.

Purkit muhivat neljä viikkoa, vaihtelevassa lämmössä, auringon paahteessakin olivat lämpimässä, eli siitä ei olisi pitänyt olla kiinni. 
Purkaminen oli sottaista hommaa, koska seassa oli irtoteetä, mutta ulkona touhutessa ei ole niin väliä, vaikka vähän roiskuu. 

Kankaat näytti vielä huuhtelun jälkeen oikein lupaavilta, ämpärin keskellä pilkottaa vihreääkin, mutta 40 asteen pesun jälkeen vihreästä(kään) ei ollut mitään havaintoja enää. 

Yllätyskangas onnistui parhaiten!
Olin tunkenut yhden purkin pohjalle vitivalkoisen silkkipaidan, ja silkki värjääntyi puuvillaa paremmin. Tuntui myös siltä, että väri pysyi pesussa paremmin. Eli on selkeä ero selluloosakuidun (kuten puuvilla) ja eläinkuidun (silkki, villa) välillä. Useimmiten purkkivärjäyksessä värjätään villalankaa, tai villasekoitetta, ja ne tuntuvatkin onnistuvan paremmin, kuin tämän puuvillakokeiluni. Höpsö kun olen, niin laitoin neljä purkkia kerralla, kun olisi voinut testata yhdelläkin. Mutta mulla on useimmiten suuret linjat, hommassa kuin hommassa.

Tässä kuvassa osa silkkipuserosta pesun jälkeen.
Jos puuvillan lopputulos olisi ollut vastaavanlainen, olisin ollut erittäin tyytyväinen.

(kuvassa näkyy salmiakkiruudun näköistä kuviota, kuvio tuli silkkiin vanhasta silituslaudastani, kun äkäpäissäni raivokkaasti silitin pettymystäni)

Viimeisessä kuvassa äärimmäisenä vasemmalla silkki, ja vieressä näkyy hyvin hentoja teepussin muotoisia kuvioita puuvillakankaassa.
Oikealla joku "pökäle-kuvio". Näitä pökäleitäkään ei montaa ollut.

No tulipahan kokeiltua.
Tiedätte nyt, että puuvillalle ei ainakaan onnistu tämä tekniikka.
Ja minäkin tiedän.
Heh.

Milja

LOMA

Maanantai 24.7.2023 klo 9.24 - Milja Talvikki

Se on LOMA nyt!
Tämä viikko. Tämä yksi kallisarvoinen viikko, kun olen päättänyt olla ajattelematta muuta kuin olemista. Kevät oli kiireinen ja rankka, sekä fysiikalle että mielelle. Vaikka nauttii siitä mitä tekee (=opiskelee) niin liika on silti liikaa. Mun sydän ei erota, onko kiire ja stressi positiivista vai negatiivista.
Se jurputtaa epätasarytmissä nyt taas, kun tätä kirjoitan.
Krooninen rytmihäiriö on omapaäinen ja rasittava seuralainen, joka haluaa elää omaa elämäänsä, välittämättä tämän ihmisen tekemistä suunnitelmista.

Loman jälkeen jatkuu koulu, mutta jatkan siinä ohessa blogi-tarinoita.

Nyt on pakko ottaa tämä pieni irtiotto.

Toivotan teille jotka tätä luette, ihanaa, hurmaavaa, kaikin puolin täydellistä heinäkuun viimeistä viikkoa.

Milja

Linda - Kuka on Linda?

Lauantai 15.7.2023 klo 17.44 - Milja Talvikki

Tilanne 31.7.2023:
Linda-blogi on nyt ns. jäissä.
Viikon lomalla oli aikaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ja tässä elämän vaiheessa mun listalla on kärkipäässä oma jaksaminen. Kaikkea ei vaan ehdi eikä pysty.
Keskityn kirjoittelemaan kädentaidoista, ja jos Linda osuu sinne johonkin väliin, niin hyvä niin :-)

Alkuperäinen kirjoitus; Kuka on Linda?:

Ehkä pitäisi kysyä, että mikä on Linda?
Paitsi että mulle hän on persoona.
Grand old lady.

Linda on yli 14 metrinen, 64+1 paikkainen linja-auto, josta miehen kanssa puuhataan matkailuautoa. Pienellä budjetilla. Vaikka kummasti niitä satasia viuhahtelee sinne sun tänne jatkuvalla syötöllä.
ihmisen iässä Linda on vielä aika nuori, 26 vuotias, mutta linja-auton iässä se jo alkaa tuntua. Kilometrejäkin on reilut 1 600 000 takana.
Meikkiä ja pakkelia on paljon, mutta haluaahan moni ehostaa itseään vanhemmiten ;-)

Oltiin miehen kanssa juteltu pidempään, että voisihan sitä jotain matkailuautoprojektia harkita. Kuusamosta kotiin ajaessa 19.6.2022 päätettiin, että jos sopiva auto tulee vastaan, niin tartutaan tilaisuuteen. Paitsi että usein sellaiset autot on pitkän matkan takana, katsomiseen ja hakemiseen menee aikaa ja rahaa, ja kuka sen linja-auton sitten Lemille ajaisi, kun ei sopivaa korttia taloudesta löytynyt.

Eikä mennyt kuin vuorokausi, kun kiinnostava auto pompsahti miehen silmille facebookista tai jostain! Auto oli Lappeenrannassa! Siis noin 25 kilometrin päässä!
Seuraavana päivänä käytiin katsomassa, ja sitä seuraavana harmaa bussi muutti Lemille. Linja-autokortillinen kuskikin löytyi helposti.

Nimeä piti jokunen päivä miettiä, mutta jo toinen vakava ehdotukseni, Linda, sai miehen hyväksynnän. (olen meillä noita nimiä keksinyt ennenkin, vene oli Hupi, ja miehen sähköinen ihmeajoneuvo on Rane)

Olen puolileikilläni sanonut, että kun usein matkailuautoista tulee ihmisillä ihastuneita "aah" ja "ooh" huokailuja, niin Lindasta sanotaan sitten että "ai tämmönenkö tästä tulikii...".
Siitä tulee meidän näköinen.
Itse tehty.
Rakas.

Se on kuitenkin varmaa, että Linda kiinnittää huomiota. Ihan vaan koollaan. Linda on ISO tyttö. XXL.
Mies ajoi linja-autokortin syksyllä 2022, ja nyt päästään kulkemaan. Ainut harmi on, etten minä saa ajaa, kun C-kortti ei riitä. Ennen muinoin C-kortilla sai ajaa linja-autoa ilman matkustajia siirtotarkoituksessa, mutta mennyttä on nekin ajat. Pöh sanon minä!

Oli nimittäin lähellä, ettei minusta tullut linja-auton kuljettajaa.
Syksyllä 1986 olin työttömänä, jättänyt idioottitylsän kauppaoppilaitoksen kesken, ja sovin isäni kanssa, että seuraavan vuoden alussa menen Kouvolaan linja-autokurssille, jos olen edelleen vailla töitä. Isäni oli oikea virtuoosi isojen autojen puikoissa, sellaista yhdistelmää tai bussia ei löytynyt, mitä hän ei olisi saanut taipumaan mahdottomilta tuntuviin neulansilmiin. Respect!
Mutta tammikuussa 1987 aloitin oppisopimuksen suuressa painotalossa (edesmennyt Helprint, Mikkeli), ja siellä hurahtikin pitkälti yli 20 vuotta. 
Isot autot ovat kuitenkiin olleet vahvasti elämässäni läsnä. 
On ollut elämänvaihe, että olin samaan aikaan rekka-/linja-autokuskin tytär, sisko ja vaimo. Lisäksi lähipiiriin kuului muitakin autojen kanssa temmeltäviä ja/tai niistä elantonsa saavia.

Nyt hairahdun muisteloihin, kun Lindastahan minun piti............

Lindassa on ollut valtavasti hommaa jo tähän mennessä.
Tuulilasi piti vaihtaa.
Siivoaminen oli ihan oma lukunsa........

Yksi kahden yön koereissu saatiin tehtyä juhannusviikolla.
Vessaa ei voinut käyttää, mutta sekin ongelma ratkesi sopivilla yöpymispaikoilla, missä oli mukavuudet käytettävissä.
Nyt on suunnitteilla liki viikon reissu.
Sen mahdollistaa meille kotiin tuleva koiran ja kissan hoitaja. Kumpaakaan ei aiota ottaa matkaan mukaan ainakaan vielä (siis koiraa tai kissaa).

Niin, ja Linda sai nimensä keulaansa juhannuksen aikoihin.

Nämä mun tarinat tuppaa rönsyilemään ja pitkittymään. 
Palaan asiaan.
Tai asian viereen.
Tai johonkin.
Joskus.
Nyt lähden maalaamaan :-)

Milja

Pikainen katsaus purkkivärjäyksen edistymiseen

Keskiviikko 12.7.2023 klo 10.09 - Milja Talvikki

Viikon on kankaat ja teet muhinu purkeissa.

Jotenkin odotin huikeampaa eroa, vaikka onhan tuossa tapahtunut.
Pari-kolme viikkoa saavat vielä olla.

Jännää!

Aurinkovärjäystä ja hassu moka

Tiistai 11.7.2023 klo 8.20 - Milja Talvikki

Aurinkovärjäys.

Huh.

Herätti minussa ennakkoon monenlaisia tunteita ja ajatuksia.

Olen joskus kokeillut, ilman suurempaa ahaa-elämystä tai intoa jatkaa.
Johtui ehkä niistä saniaisista, kun kaikilla oli niitä saniaisia.
Boooring.....................
Kun itte on semmonen, että haluaa kulkea niitä omia polkujaan, ilman valmiita malleja. Eräänlainen vikahan se on kai tämäkin, että on lähes mahdotonta noudattaa orjallisesti ohjeita ja malleja, pitää lähteä kokeilemaan ja rikkomaan rajoja.
Joskus hyvällä, usein huonommalla menestyksellä. 
Mutta kun se valmis polku, ennakoitava lopputulos, se nyt vaan on niin hiton tylsää.

Saniainen on kaunis, yksi lempikasveistani. Mutta nimenomaan siellä luonnossa. En yleensäkään tykkää keräillä kasveja, jos ei ole välttämätöntä, tai jos en niitä syö. Niiden paikka on siellä missä ne kasvaa, siellä on niiden koti. Usein ihmisen mielestä se paikka on väärä. Mutta jos luonnolta mentäisi kysymään, niin kyllä se on ihminen, joka on tunkenu joka paikkaan, vääriinkin paikkoihin.
Kumpikohan oli täällä ensin?
Luonto vai ihminen?
Ja kumpi pärjäisi ilman toistaan..................

Eiku siitä aurinkovärjäyksestähän minun piti...

Aurinkovärjäyksessä kangas kastellaan, valellaan väriliuoksella, päälle asetellaan "juttuja" ja jätetään kuivumaan. Se on siinä.
Auringolla tämän homman kanssa ei ole periaatteessa mitään tekemistä, sillä kuvion syntyminen perustuu siihen, että kuviotavaran ympärillä oleva kangas kuivuu nopeammin kuin tavaran alla oleva, samalla imien tavaran alla olevan väripigmentin pois. Eli kuvion kohta jää värjääntymättä.
Aurinkovärjäys nimi tullee siitä, että lämpimässä auringossa kuivuminen tapahtuu nopeasti, jolloin värjäys valmistuu nopeammin kuin esim. talvella sisällä normilämpötilassa.

Sain itseni innostumaan tästä tekniikasta, kun muistin vanhat avaimet, jotka ovat roskiin (= metallinkierrätykseen) lähdössä jo useita kertoja. Joku voima on kuitenkin kerta kerran jälkeen kättäni pidellyt sen aikaa, että aivoista käteen on ehtinyt ajatus; "saatat tarvita näitä vielä johonkin".
Ja niinhän siinä taas kävi.

Jotta pääset alkuun, tarvitset kangasta, mielellään luonnonkuitua, puuvilla lienee suosiollisin. Välttämätöntä on myös väripigmentti ja ruiskuemulsio. Näiden tunnetuimmat merkit Suomessa on EMO-tuotannolla, ja niitä myös myydään varsin laajasti askarteluliikkeissä ja nettikaupoissa.

SUOJAA työtaso, tarvittaessa ympäristö, ja vaatteesi. Kumiessu on oikein hyvä.
Tai sitten tee kuten minä teen, useimmiten päälläni on vaatteet, joilla ei ole ihan niin välilä vaikka väriä roiskuisikin.
Väripigmentti on täyttä tavaraa, sellaista ainetta, jonka on tarkoitus PYSYÄ siinä mihin se laitetaan, joten roiskeet voi olla hankala tai jopa mahdoton poistaa!!!

Tässä minä värjään valmiin puuvillakassin tietoisena siitä, että se kuvio saattaa mennä läpi myös kassin takapuolelle (kuten haamumaisena tekikin). Jos haluat kassin taustan pysyvän puhtaana, laita kassin sisään muovia, vaikka muovikassi.

Kastele kassi (minä käytän tässä jatkossa sanaa kassi, tarkoittaen mitä tahansa värjättävää tekstiiliä) ja väännä tai painele sen verran kuivaksi mitä saat. Kastelua voi tehdäö myös suihkepullolla, kunhan kastelet riittävästi.

Sekoita väripigmentti ruiskuemulsioon.
Emulsiota tarvitset määrällisesti sopivassa suhteessa kankaaseen. Mulla oli se kassi, ja puolikas kertakäyttömukillinen värilientä, sekin oli hieman liikaa. Kokeilemalla löytyy sopiva määrä.
Ja kun väripigmentin käyttöohjeissa sanotaan, että "yksi tippa", niin se on silloin YKSI TIPPA. Pigmetti on vahvaa tavaraa, liika ei auta mitään. Tippa kerrallaan lisää pigmenttiä ruiskuemulsioon, kunnes väri on sopivan sävyistä. Pigmenttejä voi sekoittaa keskenään, jolloin saat loputtoman määrän sävyjä.

HUOM!
Jos sinulla on suurempi homma, tai haluat samaa sävyä myöhemmin, niin KIRJOITA MUISTIIN oma reseptisi; minkä verran emuliota ja monta tippaa mitäkin pigmenttiä. Muuten on hankalaa saada samaa sävyä myöhemmin lisää.

Ja vihdoinkin aloituskuva:

Tarvikkeet on tässä.
Pöytä suojattu, kassi kasteltu, väri sekoitettu ja kuviointikamat valmiina.

Sivele värisekoitus kasteltuun kassiin. Itse jätin reunat tarkoituksella epämääräisiksi.
Ja asettele tavarat paikoilleen.

Mulla on näitä romppeita ihan liikaa, mutta parempi niin.

Mitä tiiviimmin esine on tekstiilin pinnassa, sen tarkemmat reunat lopullisessa kuviossa on. Usein käytetään kasveja. Ota kasvien lehdissä huomioon, että se lehden pitää olla "lättänä". Jos lehden reunat liehuu irrallaan tekstiilistä, niin siihen ei muodostu kuviota. Voi myös käyttää pieniä painoja lehtien päällä, kuten muttereita tms. Mutta nekään ei saa olla niin painavia, että painavat omalta kohdaltaan lehteä tiukemmin kiinni tekstiiliin, silloin lehtikuvioon saattaa jäädä vaaleampi kohta painon kohdalle.

Kasvien lisäksi hyvä painoväline on piirtoheitinkalvista leikattu kuvio. Toimii todella hyvin, eikä tarvitse lisäpainoja.
Nyt vielä piirtoheitinkalvoa on saatavana jostain vanhoista varastoista, kirppareilta, mutta veikkaan, että joitakin vuosia eteenpäin sitä ei enää saakaan. Tuskin sitä enää alkuperäiseen tarkoitukseensa edes valmistetaan, kun on videotykit ja aineistokamerat.

Mulla oli noita avaimia, muutama pyykkipoika, keramiikkasydämiä. Esineiksi sopii mikä vain, mikä on "lättänä". Muoviset pitsiliinat on mitä mainioimpia tähän! Niitä tulee joskus kirppareilla vastaan, tai kesäisin saattaa löytyä jopa ihan marketista tai halpaketjun kesäosastolta. 

Kun kamppeet on paikoillaan, homma jätetään kuivumaan. 
Jos et työskentele lämpimässä auringossa, tai muutoin tavallista lämpimämmässä, on turvallisinta jättää purkaminen seuraavaan päivään.

Tässä olen purkamassa kamoja pois seuraavana päivänä.

Kuvan keskivaiheilla näkyy hyvä esimerkki avaimista, jotka eivät olleet tiiviisti kassin pinnassa kiinni, ne ovat tuollaisia haamumaisia.

Ja värisyyteen halusin jotain extraa, siksi tuo violetti läikkä (on kassin yläreunassa, tässä kuvassa kassi on ylösalaisin, hups)

Kuviosta tuli juuri sellainen kuin kuvittelinkin.
Tykkään!

MUISTA kiinnittä väri silittämällä kuiva kassi leivinpaperien välissä.

Silitysohje löytynee värisi ohjeista. Muutama minuutti kohdaltaan on se yleispätevä neuvo. LIIKUTTELE silitysrautaa, ettei yksi kohta pala puhki.

Valmis kassi :-)

Ja sitten niihin kämmeihin mitä taas tein.

Tai yhden tein.

Mulla oli joku pikseli päässä poikittain tai jotain, kun mennä touhotin, ja unohdin koko ruiskuemulsion!
Olen siis painanut kangasta PALJON, ja tiedän kyllä, että pigmentit sekoitetaan emulsioihin. Nyt vaan just tuossa kohti klikkasi tyhjää................

Sekoitin pigmentin veteen!
Ei ei ei!

Muutama viikko siinä taisi mennä, ennen kuin asian hiffasin. Jostain se vaan purtskahti mieleen. Aattelin, että kun tuolla ulkona tämän kassin kanssa kävelen ja tulee rankkasade, niin kuvio valuu sadeveden mukana pois..................

Koska väriä kiinnittää kuumuuden lisäksi (silittäminen) myös aika, niin aattelin, että josko pigmentti pysyisi ilman ruiskuemulsiotakin.
Laitoin kassin yläosaa likoamaan vesiastiaan noin puoleksi tunniksi, eikä tapahtunut katastrofia. Veteen liukeni hieman ruskeaa sävyä, mutta yllättävän vähän kuitenkin.

Tein siis kuivan kelin kassin, ja sellaisen, joka saattaa värjätä vaaleita pintoja ja kankaita.
Mutta kyllä olen kassia käyttänyt.
Pitää vaan muistaa varoa niitä rankkasadekuuroja.........

Tästä opimme, että kannattaa AJATELLA mitä tekee, kun tekee, eikä vaan mennä autopilotilla, että "tämänhän minä osaan".

Seuraavaa mokaa odotellessa,

Milja

Purkkivärjäyskokeilu kankaalle on muhimassa

Torstai 6.7.2023 klo 11.17 - Milja Talvikki

Nyt lyö aivot ihan tyhjää, mitä mun piti tähän kirjoittaa?

Jotain purkkivärjäyksestä........

No ainakin että HUOM! tämä on kokeilu, ei varsinainen ohje!
Lopputulosta ei vielä tiedä.

Linda saa nyt odottaa vuoroaan, koska purkeissa muhii jo!

Purkkivärjäys on kylmävärjäysmenetelmä, jossa purkkiin mätetään kerroksittain värjättävää lankaa (luonnonkuidut) ja värjäävää ainesta.
Yleensä värjätään lankaa, ainakin kaikissa ohjeissa mitä olen nähnyt, on värjätty lankaa. No mitäpä minä sitten sillä langalla tekisin? En enää neulo, ja kudontaan, siis KUDONTAAN, ei neulontaan, tartteisi lankaa paljon, jotta siitä mitään tulisi.
Hmm........

Onhan noita vanhoja valkoisia lakanoita, mitkä on hyvää tiukkaa vanhanajan puuvillaa, ei nykyistä harvaankudottua halpista.
Vanhojen lakanoiden keskiosa on hieman hapertunut, mutta reunat on vielä vahvaa kangasta, joten revin niistä 20-30 cm leveydeltä kangasta. Sitten oli jotain pitsejä ja vähän brodyyriä. Näillä pärjään, kun matskua tuli jo reilusti yli 600 g. Jotainhan niistä jo ompelee, tilkkumaista työtä. Ideakin on, mutta se on liian utopistinen ajan hallinnan kannalta, että jääköön kertomatta. Kerron sitten jos ehdin sen toteuttaa.

HUOM! Tällä "ohjeella" ei vielä kannata lähteä kokeilemaan, sillä en yhtään yiedä, miten oma kangaskokeiluni onnistuu. Sen näkee paljon paljon myöhemmin.

Värjäävä aines voi olla esimerkiksi luonnonkasveja, hedelmänkuoria, sipulinkuoria, kahvinpuruja, teepuruja, monenmoista mistä väriä lähtee. Kokeilu ei maksa juurikaan mitään, ja jos lopputulos jää haljuksi, niin saman matskun voi värjätä uudelleen.

Lasipurkkeja löysin meidän vanhasta kivinavetasta, mutta kannet puuttuu. Pöh.

Oleellinen aines on aluna.
Se kiinnittää värin materiaaliin.
Alunaa sai ennen apteekeista, mutta eipä saa enää. Ilmeisesti sen pakkaaminen ei ole kustannustehokasta. Kaikesta sellaisesta on luovuttu nykypäivänä. Muovitötsiin kaikki vaan, on unohdettu pienet ekologiset paperipussit, joihin apteekkarit pakkasi itse pyöräyttelemänsä pillerit.
Joten aluna pitää tilata netistä. Lankavalta saa ainakin.
Aluna ei ole myrkyllistä, mutta ei sille kannata altistuakaan eikä alunahöyryjä hengitellä.

(ajatus harhailee, onneksi en ole kirjoittamassa varsinaista ohjetta, huh)

(netistä löytyy useita säntillisiä ohjeita tähänkin hommaan, joten minä vaan rönsyilen)

Päätin värjätä teellä. Koska sitä on!
On vanhaksi jääneitä teepuruja, vanhoja teepusseja, ja neljä lootaa tähän tarkoitukseen ostettua vanhentunutta teetä. Lappeenrannassa Rajamarket on myynyt jo jonkin aikaa teetä, jossa parasta ennen on mennyt vuonna 2021. Sadan pussin loota maksaa 50 senttiä! Eihän mitään värjäysväriä saa tuohon hintaan!
Leikkaa teepusseista laput ja langat irti!

Langan värjäykseen ei kannata laittaa irtoteetä irrallaan, on varmasti hankalaa saada langasta kaikki puhdistettua!

Usein ohjeistetaan laittamaan sama määrä materiaalia ja sama määrä värjäävää ainetta.Esim 100 grammaa lankaa ja 100 g teetä. Minusta tuo on aika paljon tota teetä. Mutta laitoin kun oli. Sipulinkuoria riittää grammamääräisesti suhteessa vähempi. Olisinkin halunnut värjätä niillä, mutta muutaman kerran kaupassa irtosipulilaariin tarkastettuani, en saanut tarpeeksi "saalista". Kävin sitten siellä Rajamarketissa teen haussa.
Siis sipulinkuoret on vaivattominta ostaa, ne ei paina juuri mitään, joten ei maksakaan paljoa, eikä tartte alkaa myyjää etsimään ja kassalla selittelemään, mikä on nykyisin jopa hankalaa; "mulla on tässä vaan näitä sipulinkuoria, roskiinhan nämä olisi menny kuitenkiin"..............

Jos sulla on 100g sitä ja 100g tuota, niin tarttet 10g alunaa. Se on noin ruokalusikallinen.

Lasipurkit on syytä pestä hyvin, ettei niihin jää pöpöjä.
Useampi viikko kun soppaa muhitellaan, niin homekin tykkäis mahdollisuudesta kasvaa siellä.

Sitten vaan kerroksittain tekstiilit ja teet sinne purkkiin, alimmaiseksi ja päälimmäiseksi teetä/värjävää kamaa.

Mulla kun on usein vauhti päällä näitä hommia tehdessä, ja intoa enemmän kuin älyä, niin unohdin kastella ne kankaat. Läimin ne purkkeihin kuviltaan. Aina kun värjätään, niin tekstiili kastellaan ensin. Ei nyt.

Teetä, lakanaa, teetä, pitsiä, irtoteetä, lakanaa, teetä, lakanaa, teetä yllätyskangas jne......

Mulla on neljä parin litran purkkia, noin 150 g kangasta ja 150 g teetä per purkki.

Kun sain purkit täyteen, niin keitin noin 8 litraa vettä, johon sekoitin alunan, noin 60 g. Tosin, mulla on paha tapa laittaa aina enemmän, joten sitä saattoi lipsahtaa jopa lähemmäs 100 g.

Kaadoin kuuman veden purkkeihin piripintaan.
(ja jälleen huomautus, jos värjäät villalankaa, niin vesi ei saa olla yli 60 asteista, etsi tarkemmat ohjeet netistä)

Mun purkeista puuttui kannet, ja laitoin tilalle tuorekelmua. Yritin saada kaiken ilman pois kelmun alta, mutta se oli hankalaa. Varmistin kelmun purkin suun ympärille kuminauhoilla. Ja koska jätin purkit pihapöydälle auringonvaloon, niin laitoin lopuksi päälle pienet lautaset, ettei linnu pääse niitä nokkimaan.

Ja kas. Värit alkoi levitä saman tien!

Vaikka kyseessä on kylmävärjäysmenetelmä, niin lämpö edesauttaa värjääntymistä. Eli lämmin paikka on purkeille hyvä. Tai ainakin ajoittain lämmin. 
Itse meinasin jättää nämä tuohon pihapöydälle, tehköön kesä tehtävänsä. Yöllä purkit viilenee, mutta iltapäivän aurinko tuohon paistaa, ja toivonkin nyt lämpimiä säitä, jotta tämän homma edes jotenkin onnistuisi.

Nämä saa muhia vähintään kaksi viikkoa, mieluummin kolme tai neljä.

Otan jossain vaiheessa välikuvia ja laitan tänne.

Pää on ihan tyhjä vieläkin (on ollut rankka viikko-pari) mutta tuli sieltä jotain uloskin tähän blogiin.

Heinäkuuta toivotellen, kullekin omanlaista,
Milja :-)

Projekti unisieppari

Keskiviikko 28.6.2023 klo 13.16 - Milja Talvikki

Projekti unisieppari kääntyikin suureksi ikkunakoristeeksi, koska sellaiselle oli tarvetta omassa elämässä.

Piti siis hommata tarvikkeet unisieppariin.
No. Puuilossa hyppäsi silmille jättimäisen oloinen rottinkirinkula.
En sitä ostanut, mutta se jäi takaraivoon kolkuttelemaan, että sille olisi sopiva paikka olemassa. Kuiskutteli minulle "osta, osta ,osta...".
Kuten Puuilon mainoksessakin on, että "tuuko hakeen", niin vastaukseni kuiskutteluun oli että "en............. tuun."  :-D
Hintaa rinkulalla oli 8 euroa.
Mun aivo kääntää nuo 7,99 hinnat suoraan seuraavaan tasaeuroon. Ärsyttää nuo ,95 ja ,99 hinnat.
(ja vaikka Flying Tiger myy pääosin ärsyttävää roinaa, niin heidän kunniakseen täytyy mainita, että tykkään heidän tasaeuro-hinnoittelustaan)

Osin rinkulaan lankeemiseen vaikutti se, että muistin jemmassa olevan suuren harvan pellavaisen pitsiliinan. Jälleen yksi aarre, jota olin hautonut vuositolkulla.
Ja kuinka ollakaan, koko oli täydellinen!

Kuvassa yksinkertaiset matskut. Rinkula, ohutta kangaskudetta ja pitsiliina.

Ihan simppelisti kieputin ohuen kangaskuteen rinkulan ympäri. Koko matkalle laitoin ohuelti liimaa, jottei liukas kangas lähtisi vaeltelemaan.

Päällystyksen jälkeen, sidoin pitsiliinan kiinni kaikista 12 "pääsakarasta". Niin, olihan mulla tarvikkeissa sopivan väristä lankaa, jolla sitomisen tein. 
Kun 12 sakaraa oli tasaisesti paikoillaan ja hyvin kiinnitetty, aloin sakara kerrallaan parantamaan kiinnitystä, ensin solmien kiinni seuraavat sakarat alkuperäisen solmun molemmin puolin. Kun kierros oli tehty, sidoin vielä toiseen kartaan. Eli jokainen pitsiliinan sakara on kiinnitetty viidestä kohtaa.

Yllättävän kauan tähänkin yksinkertaiseen hommaan sai tuhrattua aikaa, useampi tunti siinä meni. 

Loppusilaus tuli kaulakorusta, joka oli tarjolla yhteisissä materiaaleissa. 
Kiitos Marille!
Ja jälleen, täydellinen sopivuus!
Kaulakorun pituus suhteessa rinkulaan ja pitsiliinaan oli perfect match!

Ja mihin tämä sitten päätyi?

Lindan ikkunaan, johon se on juuri sopivan kokoinen.

Tämä koko projekti oli sopivien kokojen ja täydellisten sattumien ilotulitusta:
Kevyt ja kirjava kangaskuden löytyi yhteisistä materiaaleista.
Jälleen, kiitos Marille!
Liinan koko rinkulaan natsasi,
kaulakorun pituus natsasi
ja koko Lindan ikkunaan mitä mainioin!

Mukaellen Gompien versiota laulusta Living next door to Alice vuodelta 1995
(alkuperäinen biisi 1972 ja Smokeyn hittiversio 1976):

"Who the f*** is Linda?"

Linda on miehen ja minun yhteinen matkailuautoprojekti, joka on nyt saanut tuulta siipiensä alle, kun ensimmäinen pikkureissu on tehty.

Seuraavaksi kirjoittelenkin vähän Lindasta, sillä aikaa myöten sinne tulee kuitenkin väsättyä yhtä sun toista, jos ei ihan askarteluja, niin kädentaitoja kuitenkin.

Palaan taas!

Milja

Ruukun henki

Sunnuntai 25.6.2023 klo 9.34 - Milja Talvikki

Ruukun henki.

Joo, se unisieppari saa odotella vuoroaan vielä vähän aikaa.............

Tätä tehdessäni palasin ajassa kymmenen vuoden taakse, kun tein useita teoksia, joissa oli tuunattuja nukkeja, hahmoja, olentoja.
Enkä tehdessäni aavistanut, että tästä tulee eräänlainen omakuva... Milja Talvikki toisesta ulottuvuudesta, rinnakkaistodellisuudesta, eri aikajanalta...
Aloin miettiä teoksen elementtejä, ja kovin moni osuu kohdalleen.

Alussa piti valita värimaailma, jossa yllättäen päädyin siniseen.
Sininen ei ole koskaan ollut väri jota käytän, ei pukeutumisessa eikä taiteessa, ei sisustuksessa. Nyt kun lueskelin sinisen värin merkityksestä, niin se edustaa monia asioita, esimerkiksi rauhaa, tyytyväisyyttä, harmoniaa, luovuutta, viisautta ja itsevarmuutta.
Hyvä hyvä! Allekirjoitan.

Valkoiset liljat päätyivät olalleni ihan vain siitä syystä, että sellaiset satuin kätköistäni löytämään. Jälleen tutkin merkityksia;
Rauha, puhtaus, jumalallisuus, tyyneys, sielun ja ympäristön puhtaus, Neitsyt Maria....
Oho! Ei huono!

Ruukku symboloi sitä omaa kuplaani, jossa elän. Kuplassani olen saavuttanut mielenrauhan, ja sen saavuttaminen vei aikaa useita vuosia, eikä ollut helppo homma, ei. 
Elämänfilosofiani on nykyisin, että asiat menevät juuri kuten on tarkoitettu, ihan turhaa on stressata itseään ulkopuolisen maailman myllerryksellä, asioilla, joille ei mitään voi.
Tärkeää on levittää maailmaan iloa, valoa, rauhaa ja rakkautta, olla suvaitsevainen, olla puuttumatta muiden asioihin ja valintoihin, sillä meillä kaikilla on oma polkumme kuljettavana. Suurelta osin ennalta määrätty polku.

Hahmo itsessään on raajarikko nukke käärinliinoissaan.
Täällä sitä vaan kinkataan, jalkavaivoista ja muista riesoista huolimatta.
Kroppa on kovilla monesya kohdasta, mutta kulkee vielä. 
"Käärinliinoissa ei ole taskuja". Mitään maallista omaisuutta ei täältä maan päältä mukaamme saada. Turha sitä on haalia enemmän kuin tarvitsee. Tässä hetkessä minulla ei mitään olekaan, kuin ainainen rahapula. Ja kuitenkin saan kaiken mitä tarvitsen. 
Paino sanalla TARVITSEN.
Mieliteot on sitten eri juttu, eikä ne ole kovinkaan usein tarpeellisia, kun asiaa miettii kokonaisuuden kannalta. Raha ja materia ei tee onnelliseksi. Olisi toki mukavaa, ettei olisi taloudellisia huolia, mutta näillä mennään.
Jos nyt saisin ylimääräistä rahaa, mikä olisi tarkoitettu nimenomaan johonkin mikä ei ole välttämättömyys, niin kyllähän se raha menisi taide- ja askartelutarvikkeisiin. Maaleihin, lakkoihin ja semmottisiin :-)

Hahmon silmät on peitetty.
En halua nähdä, kuinka ihmiset tuhoavat ja riitävät tätä kaunista planeettaa, sen luontoa, kasveja, puustoa ja eläimiä. Otetaan enemmän kuin tarvitaan. Kulutetaan, vaihdetaan aina uuteen, ostetaan ostetaan, enemmän ja enemmän.
Nykyistä kulutusyhteiskuntaa ei tämä planeetta kestä.
Tahtomattani olen osa tätä riistokoneistoa, sillä käytän kuitenkin paperia, omaa autoa, sitä sun tätä....
Käytän elämiseen paljon sellaista, joka sotii arvomaailmaani vastaan.
Mutta kompromisseja on tehtävä, koska en usko selviäväni omavaraisena metsässä puumajassa asuen. Enkä edes tahtoisi.

Minulla on laatikko, jossa on pieniä hahmoja pääsiäismunista yms.
Materiaaleja kootessani työnsin käteni sinne lootaan, se oli vähän hankalassa paikassa, enkä nähnyt sinne kunnolla. Huomasin vain, missä pilkotti vähän jotain sinistä. Kaksi sieltä nappasin, ja nuo kaksi halusivat tulla.
Vasta kun teos oli valmis, hoksasin keitä hahmot edustaa;
Jalkojeni juuressa on rakas koirani, aina positiivinen, peukku pystyssä.
Olalla istuu rakas kissamme, jota usein kannan olan tuntumassa, sekä ulkona että sisällä.

Alareunassa kulkee huomaamaton ruusuinen kangaskaistale, vanhaa hapertunutta kangasta. Arvostan ja rakastan vanhoja tarvaroita, mitkä ovat nähneet elämää, ja joissa on luonnetta. Kuluneisuus ja rosoisuus, rouheus, on usein paljon kiinnostavampaa kuin kliininen puhdas ja uusi.
Kolme käsintehtyä keraamista kukkanappiakin löytyy.
Käsintehdyt tavarat, kädentaidot, tärkeitä asioita minulle. Massatuotantoa ja bulkkitavaraa vastaan on vaikeaa pitää pintansa, onneksi on käsityölaisiä jotka vielä jaksavat yrittää! Arvostan!

Hahmon kädestä kulkee metallinen vaijerin pätkä, jonka löysin pihalta teosta edeltävänä päivänä. Siitä tuli maadoituskaapeli. Yhteys Äiti Maahan, ettei koko ajan liitele liian korkealla omissa maailmoissaan.

Yläosassa on kimalletta. Vanha sanontani on, että "elämässä pitää olla bling blingiä". Kimalle kuvaa myös tähtiä, universumia, tähtikotia. Elämän kirkkaita onnellisia tähtihetkiä.
Ympärillä mustaa.
Sieltä se maailman kaaos yrittää tulla ja saada minusta otteen, mutta en ota sitä lähelleni. 
Oikeassa reunassa on ruudullinen mustattu kangaskaistale; arki, kotihommat, siivous, pyykinpesu, koiran kynsien leikkaaminen (ei ole helppo homma meillä), yms yms. Ne on aina lähellä, mutta yritän päästä mahdollisimman helpolla!

Mitähän vielä tästä löytyy.......................

Alareunan teksti on valokielimäistä koodia.
Ehkä sen joskus vielä osaamme lukea.
Ylhäällä on teksti "iloa, valoa rauhaa ja rakkautta", mutta se ei näy, yllättäen töhnä jolla sen tein, kuivui läpikuultavaksi kuivuttuaan.
Ei näy, mutta on siellä.

Pään vieressä kultainen nappi, jossa valkoinen keskus.
Mikä se on?
En tiedä.
Ehkä aikakapseli tai avaruusalus, jolla olen tänne saapunut.

Lopuksi kultaiset kehykset.
Elämä on kultaa.
Kultainen on myös 5-d-ulottuvuus, jonne olemme matkalla. Ne jotka haluavat.
Olen siellä päässyt piipahtamaan.
Se on ihana paikka.

Jotain tästä jäi vielä tulkitsematta.
Mielenkiintoinen projekti oli tämä, ja yhteneväisyydet tämän maailman Milja Talvikkiin hätkähdyttäviä. Jostain nämä alitajunnasta kumpuaa. Sieltä toisesta ulottuvuudesta.

Palaan taas, maallisemmissa merkeissä.

Milja :-)

Juhannuksen viettoa 2023

Perjantai 23.6.2023 klo 13.20 - Milja Talvikki

Oikein ihanaa, hurmaavaa, huumaavaa ja kepeää juhannusta Sinulle lukijani!

Kuka viettää juhannusta mitenkin, minulla se menee osin maalatessa.

Jäppilänniemen Taidetien näyttely lähenee hurjaa vauhtia, ja tämän vuotinen suuri teos kahvioon on ihan alkutekijöissään! 
Kiire hätä paniikki meinaa iskeä!

Viime yönä näin unta, että olin eksyksissä, myöhässä, jouduin kiipeilemään ja kiipeliin hankalassa maastossa. Ystäväni etsivät minua, mutta eivät nähneet, vaikka yritin juosta heidän peräänsä ja huutaa ja huiskuttaa. Moneen kartaan jäin kyydistä. Välillä he ajoivat autolla ja välillä riksamaisella polkupyöräviritelmällä, jossa matkustajat istuivat pienessä asuntovaunussa. Jotenkin aamulla tuntui, että taidepläjäyksen myöhäinen tekeminen välittyi tuohon uneen.
En ehdi, en onnistu, olen myöhässä ja hukassa!

Mutta minähän ehdin!
Joten ei tässä juhannuksena lepäillä eikä loikoilla, vaan maalataan ankarasti!

Hassua, kun viime vuonna olin todella hyvissä ajoin. Silloin teos valmistui jo huhtikuussa. Nyt olen niin paljon myöhässä, että keskiarvoi näistä kahdesta olisi normaali ;-)

Siis Jäppilänniemen Taideteien 20. kesä on menossa jo, ulkokohteiden osalta. 
Seurojentalon näyttelyn avajaiset on tuttuun tapaan 6.7.

Kesällä 2021 kahviossa oli SUURI teokseni "Valon laulu", viime kesänä "Metsän laulu", ja nyt tulee jotain ihan muuta.................

Mutta en paljasta vielä mitä.
Kuvassa on ihan ensimmäinen vaihe maalaamisesta, olen jo sentään vähän pidemmällä jo.

Edelleen ihanaa juhannusta!
Seuraava tarina on sitten siitä unisiepparista.