Uskomaton luopuminen

Tämä kirjoitus perustuu pitkäaikaiseen ja rakkaaseen kädentaitoon, josta olen nyt luopunut vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen......
Aika on rajallista.
Kaikkea ei ehdi vaikka haluaisi ja vaikka olisi tahtoa.
Olen kudonta artesaani ja opettanut kudontaa kansalaisopistossa useita vuosia pari-kolme kertaa viikossa. Näistä syistä olen kynsin hampain pitänyt kiinni viimeisistä kangaspuistani. Täytyyhän minulla olla kangaspuut kun olen alan ammattilainen.
Hmm…
Vai täytyykö?

Parhaimmassa (tai pahimmassa) tapauksessa minulla oli kotona pystyssä kolmet kudontakunnossa olevat kangaspuut. Kahdet sisällä talossa ja kolmannet ulkorakennuksessa. Mutta niiden ohessa oli niin paljon muuta, niin paljon kiinnostavaa ja mielekästä, että ei näille puille riittänyt aikaa. Ensin möin pois yhdet, sitten lahjoitin toiset ja nyt kolmen vuoden jälkeen möin viimeiset, ne parhaat. Toikan pienimmät Liisa-puut. Puut lähtivät innostuneelle harrastajalle; ne pääsivät hyvää kotiin.

Moni odottaa, että elämään tulisi jotain uutta, mutta universumin lait ovat sellaisia, että uutta ei mahdu tulemaan ennen kuin sille on tehty tilaa. Jos nyt ajattelet, että onhan minulla kotona tilaa, niin se ei riitä se fyysinen tila. Tämä asia toimii myös energiatasolla; pitää olla myös energeettinen tyhjiö mihin se uusi mahtuu tulemaan.

Minulle tämä kangaspuista vapautunut tila oli ihan konkreettisestikin tarpeellinen. Vapautuneen tilan ansiosta saan kunnollisen työpöydän ja valaistuksen, jotta pystyn tekemään videoita, ja ne ovat tällä hetkellä ykkösprioriteettini kädentaitojen suhteen.

Nyt tässä muistelen hetken, mitä sitä on tullutkaan kudottua.
Vähemmän mitään käyttötavaraa, enemmänkin taiteellisia luomuksia.

Jaana Orava otti minuun yhteyttä keväällä 2019 ja kysyi, olisiko minulla kiinnostusta pitää näyttely Mikkelissä, Naisvuoren näkötornin galleriassa. Tilassa, joka on rakennettu vesitornin vanhaan vesisäiliöön. Menimme sitten mieheni kanssa tilaa katsomaan ja huomasimme ylhäällä korkealla, liki neljässä metrissä, seinään kiinnitettyjä lenkkejä molemmin puolin tuota tilaa. Minulla lähti heti ajatus juoksemaan, että jos sinne on joku noin hyvät lenkit vaivalla laittanut, niin pitäisihän ne jotenkin hyödyntää. Siihen sitten syntyi 10-metrinen kullan kimalteinen kudottu teos ”Korkeissa energioissa”.

Teos oli siellä esillä näyttelyissäni kesinä 2019 ja 2020.

 

Mainitsemisen arvoinen on myös 9-metrinen poppana nimeltään ”Pitkä Piknik”.

Se oli esillä Naisvuoren näkötornissa kesällä 2019 ja Jäppilänniemen Taidetiellä kesällä 2021. Teoksen ideana on se, että jos piknik on pitkä, se ansaitsee tarpeeksi pitkään piknik-liinan. Jos jollain on tarpeeksi pitkä pöytä, niin ottakoon yhteyttä ;-)

Kolmanneksi nostan tähän Mikkeli art and Design weekillä 2016 esillä olleen 12-osaisen kudontateoksen ”Touch the Colors.
Teoksessa oli ideana että sitä sai kosketella, siten se oli kohdennettu myös näkörajoitteisille. Teoksessa oli runsaasti erilaisia pintoja ja materiaaleja. Värit kuvaavat Suomen vuodenaikoja varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Teos oli esillä kauppakeskus Stellan ja toriparkin välisessä yhdyskäytävässä.

Pisin kutomani teos on 35 m aurinkoa.
Halusin kevättalveeni keltaisen värin energiaa, ja keksin kutoa tämän.
Missään tämä ei ole ollut esillä, mutta video löytyy YouTubesta.
Kopioi linkki tästä:  https://www.youtube.com/watch?v=ZsVmm5XhVv4
Ulos tätä ei voi näytteille jättää, koska on vaarana, että linnut jäävät tähän jumiin ja menehtyvät. Johonkin näyttelytilaan sisälle tämä sopisi. Ja sitä tämä nyt edelleen odottaa; sopivaa paikkaa ilahduttamaan ihmisiä. Pääsisi pois mustasta jätesäkistä valoon.

Ja lopuksi kerron teille, että rakkain kudontatekniikkani vapaan kudonnan jälkeen on perisuomalainen perinteinen täkänä!

Minusta on ihana kutoa täkänää.

Mutta se on kallis harrastus, eikä siitä saa rahaa missään muodossa. Olen hakenut apurahojakin perustellen, että täkänä tulisi säilyttää nykyihmisen tietoisuudessa.
Ryijy on jo tehnyt uuden tulemisen. Ryijyjä on helppo teknisesti tehdä mutta täkänä on konstikas. Ehkä siksikin vaipunut muistojen perukoille. Moni nykyihminen ei edes tiedä mikä täkänä on, ennen kuin nyt näyttää kuvan ja selittää. Silti kaikki eivät tiedä.
Yhdet kangaspuut minulle tuli vaihtokauppana. Ne olivat rakkaan ystäväni äidin kangaspuut. Vaihtokaupan omalta osaltani minä kudoin niillä puilla tälle ystävälleni täkänän hänen toiveidensa mukaan.

Kaksiosaisen täkänä aiheena on suojelusenkelin siivet, jotka ovat pitkän ja rankan päivän jälkeen vähän rispaantuneet. Värit on valittu tuvan seinän ja seinäkellon värien mukaan ja mitoitus peittää suljetun ikkuna-aukon.
Olen kutonut aiemmin myös kolmiosaisen täkänän, mikä on ystävälläni salin seinällä Löydön Kartanossa Ristiinassa.
En ole aiemmin nähnyt missään kaksi tai kolme osaista täkänää, joten olen sitä mieltä, että olen tämän keksinyt itse. Who knows.

Nythän ne viimeiset kangaspuuni olivat seisoneet käyttämättömänä kaksi ja puoli vuotta.
Sain niihin laitettua vielä loimen tänä syksynä, kun teimme yhteisen lahjan opettajallemme Maijalle. Kaikki luokallamme (Kädentaito-ohjaajat) tekivät pienen pätkän huivia.
Minä laitoin 8-metrisen loimen, josta huiviin meni alkusolmuineen ja pitkine hapsuineen alle 50 cm, ja niinhän siinä kävi, että se muu loimi jäi käyttämättä kun möin puut pois.
Onhan minulla on jo ajatus, mihin joskus ne hyvät villalangat käytän, joten otin sen loimen itselleni talteen. Puiden ostaja kutonee pääasiassa mattoja, ei villahuiveja.

Olen nyt iloinen niiden puiden puolesta, kun ne pääsevät käyttöön eivätkä vain nökötä turhautuneena keräämässä pölyä.

Toivotan elämääni tervetulleeksi uudet tuulet!