Oksasakset

Lauantai 22.6.2019 klo 12.51



Lauantai 30.6.2018 klo 13:52

Oksasakset

 

“There are only two ways to live your life.
One is as though nothing is a miracle.
The other is as though everything is a miracle.”

Albert Einsteinin lausahdus on suosikkini. On ihan itsestäsi kiinni, onko elämäsi ihmeellistä, vai samaa puuduttavaa tarpomista päivästä toiseen. Kaikki elämässäsi on kiinni siitä, miten katsot asioita. Juuri kun aloin tätä kirjoittaa näin ihanan pienen ihmeen, ja lähdin sitä tarkastelemaan. Ikkunalla leikitteli kaksi nokkosperhosta. Seurailin heidän touhujaan pitkän aikaa, sillä minuutti on pitkä aika perhosen elämässä. Kuvankin sain napattua sälekaihdinten välistä.  

Juuri tätä minä tarkoitan, pieniä ihmeitä. Huomaa ne, niin koko elämäsi muuttuu ihmeelliseksi. Mietin, toivatko perhoset minulle viestin. Perhonenhan on muodonmuutoksen symboli ja saattaa merkitä muutosta. Nämä kaksi vielä aivan selvästi flirttailivat keskenään, joten olivat luomassa uutta. Uutta minä tässä kaipaankin, työrintamalla, olen odottanut muutosta jo kauan, ja toki itsekin tehnyt töitä sen eteen, mutta vielä junnaan paikallani ilman huomattavaa edistystä.

Mutta ei minun perhosista pitänyt kirjoittaa.

Tämä ihme tapahtui samoihin aikoihin, kun julkaisin edellisen blogitekstini.
Olimme miehen kanssa valtavassa rautakaupassa. Minun teki mieleni ostaa itselleni oksasakset, mutta koska taloudellinen tilanteeni on jälleen kerran aivan kuralla, enkä voi olettaa, että mieheni aina kustantaisi hankintani, niin jouduin jättämään uudet haaveeksi. Etenkin kun kotona oli vanhat (ei niin hyvät) oksasakset. Ostokset maksettuamme kävelimme autolle, minä hieman nyreissäni, kun en saanut puolisoa innostumaan uusista saksista. Kävellessä mietin, kuinka joutuisasti saisin pajukkoa raivattua uusilla kunnon vehkeillä. Olin hieman murheellinenkin, kun raha on kovin usein se harmin paikka, tarpeellisistakin haaveista pitää tinkiä. Kun meillä sellainen omakotitalolle sopiva tontti, jota olisi siistittävä pajukosta. Jää nähtäväksi nouseeko tontille koskaan mitään rakennusta, mutta tontista olisi silti huolehdittava, ettei mene ihan ryteiköksi. Meinasin käydä tontilla aika ajoin raivailemassa, tulisi samalla oltua luonnossa ja saisin hyötyliikuntaa.

Auton lähdettyä liikkeelle siristin epäuskoisena silmiäni ja huusin miehelle ”Pysäytä! Pysäytä auto!”. Ihmeissään hän totteli, minä tempaisin turvavyön auki ja hyppäsin ulos. Kipaisin auton vieressä ja istuessani takaisin kyytiin, läimäisin miehen näkyviin viidenkymmenen euron setelin ja hihkaisin ”Nyt minä ostan ne oksasakset!”. Seteli löytyi parkkialueen ajokaistalta, autojen keskeltä, ketään ihmisiä ei näkynyt lähimaillakaan. Hetkeksi tuli huono omatunto, että miten löytäisin rahan oikean omistajan, mutta satojen ihmisten joukosta vilkkaalla kauppapaikalla, se lienee mahdotonta. Ottajia rahalle varmasti löytyisi, sehän on selvää. Mieheni on viisas, hän sanoi ”Sillä rahalla pitää nyt tehdä jotain hyvää”. Pohdin hetken. Kerroin hänelle, että pari päivää aiemmin olin jo tehnyt hyvää, häneltä salaa. Maksoin tuttavan tilille aivan liian halvalla saamaani tavaraa, tuttava pyysi kymppiä. Tietäessäni hänen kurjan rahatilanteensa sydämeeni tuli tunne, että hänelle on laitettava enemmän, laitoin tililleen 25 euroa, vähän sekin oli verraten siihen mitä sain vaihdossa, mutta omaa saldoani tarkasteltuani en enempää hirvinnyt laittaa. Tuttu on henkisen maailman teoria, että mitä pyyteettä sydämestäsi annat, sen saat moninkertaisena takaisin. Ja tuo ylimääräisenä laittamani 15 euroa, odotti minua viidenkympin muodossa asfaltilla. Hassua on se, että kävellessä autolle, en seteliä nähnyt. Ja kuitenkin pienen hetken päässä se siinä oli, kun autolla lähdimme. Enkä nähnyt juuri silloin parkkipaikan siinä osassa kenenkään liikkuvan, ei edes tuullut. Aivan kuin raha olisi tipahtanut taivaasta, ja niin se varmaan tipahtikin.

Seuraavana ajoimmekin puutarhamyymälän kautta, minä liikkeessä piipahtaen, puristaen seteliä tiukasti kädessäni kuin lelukauppaan päässyt lapsi. Kävin asialla nopeasti, laukkukin jäi autoon, puhelin ja kaikki, minulla oli vain taivaalta tipahtanut raha ja onnekkaan Hannu Hanhen fiilis mukanani.

Seuraavana yönä näin setelistä unta. Unessa selitin jollekin, miten rahan löysin ja että olinko siihen oikeutettu, vai olisiko se tosiaan pitänyt laittaa hyväntekeväisyyteen. Tuntematon nainen unessa vakuutti minulle, että raha oli juuri minulle, ja kyseli, oliko se taiteltu, ja miten. Kerroin että raha oli taitettu kahdesti. Unen nainen nauroi ja sanoi että ”Hyvä hyvä! Neljään osaan taitettu seteli on oikein hyvä enne!”.

Sattuma vai ihme? Tuo seteli. Jos se olisi ollut sattuma, niin olisin löytänyt sen ihan muuten vaan. Minulle se oli ihme; sillä mieleni oli matalalla, ja saamillani uusilla saksilla pystyn muokkaamaan keijujen valtakuntaa, joksi tuon pienen maapalstan mielessäni miellän. Autan keijuja tekemällä oman osani fyysisellä tasolla, siistimään ryteköityvän tontin lumoavaksi lehtipuumetsäksi, satumetsäksi.

Ihmeitä, ihmeitä, ihmeitä.

Tänä aamunakin näin ihmeen. Mökiltä herätessäni jäin kuuntelemaan hädissään kirkuilevaa lokkia. Hätä oli kova, ja varoitus oli tehonnut muihinkin, sillä puista kuuluva jatkuva sirkutus ja titityy oli tauonnut, lintujen maailma oli aivan vaiti. Kipitin katsomaan, näkisinkö koivun katveesta mikä on hätänä. Hetken ajan luulin näkeväni leijan. Leija oli elävä. Tuulen nosteessa paikallaan lekutteleva iso hiirihaukka. Se näytti valtavalta, kun vertasin sitä hätääntyneeseen lokkiin. ”Leija” jatkoi matkaansa ja lokki saatteli sitä pitkän matkaa sättien pelottavaa vierasta. Hetken päästä puista kuuluva sirkutus ja titityy jatkui. Minä kiitin, että sain nähdä tuon komean pedon niin läheltä, menin mökkiin pukeutumaan ja valmistautumaan viikonlopun askareisiin.

Ihmeitä. Mitähän ensi kerralla. En tiedä vielä. Ehkä lisää ihmeitä, kujeilevia enkeleitä ja höyheniä.

Rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa!

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini