Toinen enkelini ja menneiden elämien pohdintaa

Lauantai 22.6.2019 klo 12.45



Tiistai 26.6.2018 klo 14:51

Toinen enkelini ja menneiden elämien pohdintaa


Lupasin kertoa teille miksi uskoni näkymättömään, on vahva. Tämä seuraava tapahtuma on puhtaasti uskon asia, tieto tuli myöhemmin, konkreettisemman kokemuksen kautta.
 
Myöhään illalla, 3.7.2013 näin enkelin. Päivämäärä löytyi kalenteristani, johon kirjoittelen talteen muitakin tärkeitä asioita kuin vain työvuoroja ja lääkäriaikoja.
Odottelin sängyssä unen tuloa. Joskus saatan makoilla valveilla tunnin, parikin, ettei uni tule. Olin silmät kiinni mutta tiedän että olin hereillä, tiedän sen yhtä varmasti kuin nyt tiedän kirjoittavani tätä tekstiä. Se ei ollut unta.
Vasemmalle näkökenttäni alakulmaan ilmestyi loistavan kirkas valkoinen valo. Muodoltaan se oli kuin olkinen enkeliä esittävä joulukuusenkoriste. Kirkastakin kirkkaampi valo värähteli ja liikkui nopeasti. Ihmettelin valoa hetken aikaa, sen läsnäolo tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Kysyin mielessäni että ”mikä sinä olet”. Vastaus tuli salamannopeasti kuvina, silmieni edestä vilahti useita erilaisia, perinteisiä kuvia enkeleistä, sellaisina hahmoina kuin olemme tottuneet ne näkemään. Siinä meni klassinen kiiltokuvaenkeli ja pikkuruinen patsas, sellainen kun usein on hautausmaalla hautakivien päällä, sekä vielä muutama joiden hahmoa en enää muista. Totesin että ”sinä olet enkeli”. Vielä hetken valo värähteli ennen kuin hiipui pois. Ei tullut enää takaisin, vaikka pyysin. Yön nukuin hyvin.
Seuraavan päivän liitelin kuin pumpulipilven päällä. Minut oli siunattu tuolla näyllä. Vaikka välillä oma järkeni yritti vakuuttaa, että se oli vain unta, niin en onnistunut asiaa järkeilemään, koska tiesin että enkeli oli totta. Yhtään en muista mitä olin edellisenä päivänä ajatellut, millaisissa tunnelmissa se päivä oli mennyt, oliko ollut murheita tai alakuloa. Miksi enkeli ilmestyi juuri nyt? Vastausta en tiedä, mutta kokemus on piirtynyt sieluuni niin voimallisesti, etten vastausta kaipaakaan. Ehkä minun vain oli aika siirtyä eteenpäin henkisessä kehityksessäni, ja kiinnostua muistakin aiheeseen liittyvistä sivuhaaroista, kuten pohdiskella enemmän sitä kuka minä olen, ja kuka minä olen ollut?


Menneet elämät on hauska ja loputon aihe kun niitä alkaa syvemmin pohtia. Mitä kaikkea sieltä on tullut tähän elämään, pelkoja, taakkoja, syvään juurtuneita uskomuksia? Minulle on nähty entisiä elämiäni, välähdyksiä niistä, mutta kaikkea mitä minulle on kerrottu, en kuitenkaan usko, en välttämättä edes omia teorioitani, vaikka olenkin niitä paljon mietiskellyt. Muinainen Egypti kolahtaa moniin, ja mielikuvitus saattaa tehdä temppujaan. Jotenkin en jaksaisi uskoa, että täällä Suomessa elää tällä hetkellä ainakin kaksi faaraona vaikuttanutta. Toiseen olen törmännyt elävässä elämässä ja toiseen netin kautta. Mutta universumi on todella ihmeellinen, joten onhan tuokin mahdollista, että faaraot ovat inkarnoituneet Suomeen 1900-luvun loppupuolella… Hmm…
Sen uskon, että itse olen ollut muinaisessa Egyptissä (mutten todellakaan faarao) ja myöhemmin Brittein saarilla. Briteissä ja Irlannissa ehkä useammankin kerran. Minussa on myös herättänyt valtavasti uusia ajatuksia, kun aurani puhdistuksen yhteydessä minut nähtiin muinaisessa Atlantiksessa työskentelemässä kristallien kanssa. En ole Atlantikseen saakka aiemmin edes osannut ajatella, kunnes tuo minulle kerrottu näky pisti minut miettimään hieman aiemmin tapahtunutta kohtaamista suuren kristallin kanssa.

Olin päivän Tampereella joutilaana odottelemassa miestäni jolla oli siellä työkeikka, olin lähtenyt mukaan ihan vain seuraksi, kun itselleni osui vapaapäivä. Päädyin Vapriikkiin jossa aikani harhailtuani päädyin lopuksi kivimuseoon. Minut lumosi heti museon alussa oleva 500 kg painava vuorikidesykerö. Kävin katsomassa muuta ja palasin ison kristallin luo. Yritin uudemman kerran kiinnostua muista esillä olevista kivistä, mutta edes kestosuosikkini, ametistigeodit, eivät pärjänneet valkoiselle järkäleelle ja palasin hyvin pian takaisin ihailemaan noita kirkkaita kidekärkiä. Joissakin kidekärjissä ja kristalleissa on outo lumo joka saa otsa- ja kruunuchakrani kihelmöimään, nytkin kovan kihelmöinnin riittää aiheuttamaan suuren kristallin kuva jota katsoin tietokoneen näytöltä. Jotain yhteistä meillä on, kristalleilla ja minulla. Odotan innolla, milloin saan selville enemmän, luulen että se aika on tulossa. Se, liittyykö kihelmöintiin muinainen Atlantis, selvinnee sitten samassa rytäkässä. Menen vielä Tampereelle uudelleen, tuon suuren kristallin luo, se vetää minua puoleensa. Kristallin tapaaminen oli ihme, joka yllätti minut täysin. Mutta koska ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, seuraavan kerran kerron teille arkipäiväisemmästä ihmeestä, vaikka on vaikeaa päättää mistä kirjoittaisi, kun noissa entisissä elämissäkin olisi paljon asiaa… palaan niihin joskus.


“There are only two ways to live your life.
One is as though nothing is a miracle.
The other is as though everything is a miracle.”


Albert Einstein


Rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa!

Maanantai 18.6.2018 klo 15:52

 

 

 

En ole uskonnollinen siinä merkityksessä kuin yleensä ajatellaan. Elämässäni on ollut pitkä jakso, etten edes kuulunut kirkkoon. Olen niitä harvoja jotka ovat liittyneet takaisin. Liittymiseni syyt eivät kuulu tähän, eivätkä liity henkiseen matkaani, mutta palaaminen laumaan ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin luulin. Minulle pidettiin kunnon tenttaus ennen kuin hyväksyttiin takaisin seurakunnan jäseneksi. Kirkkoherran virastossa oli itseni ja kirkkoherran lisäksi paikalla kaksi todistajaa ja haastattelun lopuksi lausuimme yhdessä Isä meidän ja uskontunnustuksen. Huomasin että kirkkoherra tarkkaili lausumistani, varmisti että osaan sanat. No tottahan osasin! Aikanani rippikoulun käynyt ja hyvä muistamaan kaikenlaista, olipa sitten kyseessä musiikilliset sanoitukset tai kirkolliset liturgiat. Olihan se aika hauska tilanne. Nykyisin pystyy eroamaan netissä mutta takaisin minä en niin vaan päässytkään. Silloin kun itse erosin, piti käydä kirkkoherran virastossa paikan päällä, ja pappi kysyi: ”Ethän sinä kuitenkaan Jumalaa hylkää?”. Vastasin että en. Enkä ole hyljännytkään, eikä Jumala ole hyljännyt minua. Se oli vaan semmoinen juttu, etten kokenut tarvitsevani kirkkoa minun ja Jumalan väliin. Me pärjättiin ihan ilmankin, ja pärjätään edelleen, kirkko ei ole minulle tärkeä instituutio.

Henkisyys kattaa kaiken, ja sallii kaiken hyvän, joka pohjautuu puhtaimpaan rakkauteen ja valoon. Henkisyys ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon eikä symboleihin. Tietenkin voi olla uskonnollinen ja henkinen samaan aikaan, mutta itse uskon muuhunkin kuin perinteiseen kristinuskoon, enkä ole kaikissa asioissa samoilla linjoilla kirkon opetusten kanssa. Äitini aina sanoikin, ettei pidä kirkossa käymisestä koska siellä tehdään kaikista syntisiä, vaikkei olisi mitään tehnytkään. Nykyisin kirkon tyyli lienee hieman loiventunut siitä mitä hänen nuoruudessaan oli. Ristiretkien ajoista puhumattakaan, kun väkisin on pakanoita käännytetty ainoaan oikeaan uskontoon. Hui sentään, se se on ollut kamalaa. Kaikissa uskonnoissa on hyvät puolensa, mutta valitettavasti myös huonoja puolia. Kristinusko on sentään ”tolkun uskonto”, kuten eräs rakas ystäväni vuosia sitten lausahti, kun meillä oli uskontoon liittyvä keskustelu. Okei, kristinusko on nykyisin tolkun uskonto, unohdetaan tässä yhteydessä ne ristiretket ja suomessakin tapahtuneet shamaanien polttamiset.

Minä uskon rakkauteen. Hyvyyteen. Valoon. Siihen että me kaikki olemme yhtä. Ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, jopa elottomina pidetyt esineet. Me kaikki värähtelemme energiaa. Kaikkia ja kaikkea tulee kohdella hyvin ja kunnioituksella, ja jos kaikki käyttäytyisivät niin, maailma olisi onnellinen paikka. Ei olisi sotia. Ei olisi riistoa. Ei olisi luonnon päätöntä tuhoamista. Äiti maa on pulassa meidän, ihmisten, kanssa. Äiti maan voimat alkavat loppua, sillä ihmiskunta jatkaa riistoaan markkinavoimien jyllätessä.

Vaikka elämänkatsomukseni on universaali rakkaus, olen kuitenkin vain ihminen. Kaikkia ei voi rakastaa, vaikka kuinka yrittäisi. Joskus joku tyyppi ärsyttää ihan raivon partaalle, tai ei ehkä tyyppi sinänsä, vaan hänen käyttäytymisensä. Silloin koetellaan, että osaisi pitää suunsa kiinni, olla sanomatta pahasti. Sillä se ei ole minun tehtäväni, arvostella muita, kun olen itsekin kovin vajavainen. Kasvan päivä päivältä, mutten koskaan tule valmiiksi, ei kukaan tule, vaikka olisi millainen guru ja palvottu henkinen tähti.

Henkiseen polkuuni riitasointuja tuo joskus henkisyyden kateus. Moni tuttavani näkee värejä tai enkeleitä, aistii heidän läsnäolonsa, yhdellä on jopa oma yksisarvinen joka kuikkii olkapäällä. Oi, saadapa oma yksisarvinen! On monenlaista henkistä lahjaa jota kadehtia. Itse en juurikaan näe enkä koe. Sen verran on minulle annettu näitä kokemuksia, että uskon. Oikeastaan usko on väärä sana, sillä tiedän, tiedän että kanssani kulkee jatkuvasti joukko suojelijoita ja opastajia. Tiedän että enkelit kulkevat kanssamme koko ajan. Ja uskon sellaiseen mitä suuri osa väestöstä edelleen pitää huuhaana, hörhöilynä tai kuka minäkin. Kuinka muka kaukaa lähetetty energia- tai enkelihoito voi muka tehota? Tai vastaavat hoidot ylipäänsä? En pysty vastaamaan muuta kuin sen että me kaikki olemme energiaa, kaikki värähtelee, ja kun värähtelyllä on sama taajuus, niin homma toimii. Uusi aika on tulossa, sellainen aika jossa nyt yliluonnollisina pidetyt energiat ja telepatia ovat arkipäivää. En tiedä ehdinkö itse sitä tämän elämän aikana nähdä, mutta seuraavassa sitten. Olenhan ollut täällä maan päällä jo lukemattomia kertoja, enkä usko vielä olevani niin valmis, etten tulisi taas takaisin oppimaan lisää. Nyt jos lukija epäilee tätä kaikkea, niin ajattelepa asiaa niin, että jos sata vuotta sitten olisit selittänyt ystävällesi, kuinka 2000-luvulla meillä on älypuhelimet, viestit, kuvat, videot, näköpuhelut ja tieto kulkevat ilmojen halki ja se on aivan arkipäiväistä, niin hullunahan sinua olisi pidetty. Jos olisit julistanut asiaa suureen ääneen, olisit jopa saattanut päätyä suljettuun laitokseen mielesi järkkymisen takia. Mietipä sitä. Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Nykyisin kirjoitetaan kirjoja enkeleistä ja tuon puoleisesta, ne tekevät kauppansa eikä asiaa julistavia suljeta pois maailman silmistä hourulaan. Hyvä niin. Minäkin saatan kohta hypätä ulos kaapista niin että saranat vaan rytisee. Tähän mennessä olen vain varovasti kurkkinut oven raosta. Jutellut näistä asioista vain sellaisten ihmisten kanssa jotka värähtelevät samalla aaltopituudella.

Olen aina uskonut. Johonkin suurempaan voimaan. Jumalaan. Enkeleihin. Mummoni opetti minulle monelle tutun rukouksen, kun olin pieni tyttönen vasta. Olin usein mummon luona yötä ja silloin luettiin iltarukous yhdessä: ”Levolle laske Luojani, armias ole suojani. Jos en aamulla nousiskaan, tule taivaaseen noutamaan. Amen.” Tämä on ollut käytössä koko elämäni varrella, joskus enemmän, joskus vähemmän. Nykyisin rukoukseni on erilainen, mutta lähes joka ilta samanlainen. Siitä on muotoutunut oma versioni, jossa pyydän suojelusta kaikille rakkailleni ja heidän rakkailleen.

Miksi minun uskoni on nykyisin niin vahva, vielä vahvempi kuin ennen. Sen kerron teille seuraavassa kirjoituksessa.

Tulipa tästä pitkä kirjoitus, ei näköjään vaan osaa lopettaa, kun on hetki kirjoittaa.

Rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa! Ja turvallista juhannusta!

 

Avainsanat: enkelin näkeminen, näky, miltä enkeli näyttää,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini