Leipäpussista käyttöesineeksi

Siinä se pöydällä nököttää.
Leipäpussi.
Ja vaikka katselen maailmaa silmin, jotka bongaavat roskalle uutta elämää, kauniita kuvioita paikoissa, joista niitä ei usein huomaa, niin tämä ihme on silti jäänyt ajattelematta; Leipäpussin kuvioiden kauneus!

Muovin sulatusta olen kokeillut joskus 2010-2011 aiheesta sen kummemmin syttymättä. En ole löytänyt mieleistä lopputuotetta minkä tekisin siitä kupruilevasta sulatetusta muovilevystä. Kunnes tuli ihan tarvettakin saada uusia istuinalustoja. En niitä lähtenyt kaupasta ostamaan, vaan ajattelin kokeilla, josko onnistuisi....
Muovinsulatuksen haittana olen myös kokenut kamalan hajun! Jotkut muovit haisevat sulaessaa todella karmealle. Suunnittelin tekeväni sulatuksen ulkona, kunnes tuli mieleen, että leipäpussit on tarkoitettu syötävän tuotteen ympärille, ehkä ne ei voisi haista ihan niin pahalle? Eikä ne haisseetkaan, ei paljon miltään. Positiivinen yllätys.

HUOM! Muovikäryä ei varmastikaan ole hyvä hengittää, etenkään tavallisia muovipusseja sualtettaessa. Joten hyvä tuuletus tai ulos sulattelemaan niin kauan kuin sää sallii!

Halusin ohutta muovia. 
Hmm..... Siis leipäpusseja.
Mutta koska en ollut älynnyt alkaa säästää niitä kuukausia aiemmin, niin piti pieni hetki miettiä, miten niitä nopeasti keräisin.
Tunskin itseni vähän tyhmäksi, kun yritin lähteä merta edemmäs kalaan.
Koska äiti!
Äitini on ns. vanhan kansan ihminen, joka säästää asioita varmuuden vuoksi. Eikä oletus leipäpussijemmasta pettänyt. Sain niitä kerralla ihan riittävästi istuinalustaprojektiin.

Kun aloin katsoa pusseja tarkemmin, niitä leikatessa, niin tajusin niiden upeat kuviot! Kyllä siinä on moni graafinen suunnittelija tehnyt töitä niiden eteen. Leikkaamiseen tuhraantui aikaa muutama tunti, kun irrottelin hienoja pieniä yksityiskohtia.
Leikkasin myös kaikki saumat ja taitteet pois. 

Minulla oli pöydällä suurehko vaneri, jonka päälle laitoin useamman kerroksen vanhaa lakanaa. Lakanalle ensin riittävän suuri LEIVINPAPERI, joka varmasti riittää muovin reunojen ulkopuolelle (tässä hommassa rullatavara on kätevämpää kuin arkit, jos tekee suurta pintaa kuten minä). Sitten yksi kerros ihan ohutta kirkasta muovia, jotta pienet kuvio-osat olisi paremmin hallittavissa. Se ohut kirkas muovi sattui myös olemaan leipäpussia, mutta kaupasta ostettua rullalla olevaa, jota löytyi keittiön laatikosta.
Kuvassa on nurinkurinen järjestykseni. Halusin hyödyntää kaikkein upeimmat kuviot, niin asettelin ne ensiksi ja vasta niiden päälle "vähempiarvoista" kuviota. Eli tämä homma piti ajatella vähän nurinkurisesti. Helpommallakin pääsee, läimimällä pussit ihan vaan stunnaisessa järjestyksessä.

Kerroksia laitoin varmaan 6-7. 
Päälle taas LEIVINPAPERI ja jälleen varmistus, että menee muovin reunojen yli. Olisi ikävää sulattaa muovi kiinni silitysrautaan.
Tein sulatuksen ronskisti puuvillan lämpötilalla. Liikutin silitysrautaa hitaasti yhdestä kulmasta alkaen, edeten järjestelmällisesti "siivun" kerrallaan.

Lopputulos oli kiva! 
Leipäpussiyllätys!

Kuvassa on ympyröity tähkä. Vasemmalla se näkyy nurinkurisessa järjestyksessäni alimmaisena. Mm. tähkä oli painettu leipäpussissa kirkaaseen muoviin, jolloin se sulatettaessa jäi näkymään hienosti muiden muovien päälle. Huomatkaa, että tähkän vieressä oikealla on ihan samaa kuviota kuin tuolla ensimmäisessä leipäpussikuvassa!

Sulatushommassa on semmoinen jännitysmomentti, ettet voi tietää milloin kaikki kerrokset on sulaneet yhteen! Sen oppii vain kokeilemalla ja harjoittelemalla. Ja jos ihan haluaa aiheeseen perehtyä, niin olisi laitettava muistiin ainakin seuraavat asiat:
- mitä muovia on käytössä, leipäpussi, ohut muovikassi, paksu muovikassi tms. luokittelu
- monta kerrosta muovia on
- millä lämmöllä silitys
- kuinka monta sekuntia pidät rautaa samassa kohdassa
Jos taas maailmassa olisi enemmän aikaa, tai itsellä olisi, niin tämä olisikin mielenkiintoinen asia tutkia tarkemmin. Näin ollen tyydyn sattumaan ja onneen.

Kuvassa näkyy, miten muovikerrosten väliin on jäänyt tarttumaton kohta.
Minähän tein niin, että silitin muovilevyn molemmilta puolilta. Kun se oli sulanut sen verran että pysyi kasassa, niin käänsi sen toisin päin ja silitin senkin puolen. Niin ei ole tarkoitus tehdä, vaan saada sulatus tehtyä yhdellä kertaa, koska kerran kun muovi on sulanut, niin se ei tartu enää, ei sula uudelleen. Eli homma pitää tehdä KERRALLA.

Lopputuotteessa ei sulamaton kohta haitannut, koska ompelin reunat yhteen kuitenkin.

Leikkasin sopivan kokoiset palaset istuinalustaan ja yli jääneet laitoin muovinkierrätykseen, mikä on leipäpussin oikea loppusijoituspaikka.
Meille oli jäänyt rullan jämä solumuovia laminaatin asennuksen jäljiltä, niin siitä leikkasin hieman pienemmät palat. Noin 1,5 cm pienemmän kustakin reunasta. Solumuovia tulee usein myös postipaketeissa, tai kodinkoneiden pakkauksissa, jostain sitä saa varmaan metsästettyä.

Sitten tein jotain ennenkuulumatonta!
HARSIN!
Ompeluni on sellaista, että roiskin menemään. Harsiminen on kammotusta!
Tekstiilialan artesaanin koulutus ei auta. Harsiminen on kammotusta aina vaan.
Mutta tässä totesin, että muovikappaleiden ompeleminen yhteen onnistuneesti, että solumuovia on välissä kaksi kerrosta, on aivan mahdotonta ilman harsimista.
Ja vaikeaa se ompeleminen oli sittenkin, saumat luikertelee mihin sattuu, suoria ne ei ole nähneetkään....

Ompelu pitkällä tikillä. Minulla oli käytössä tikin pituus 4-5 väliltä.

Lopputulos on kiva ja toimiva. Ja istuinalustat on käytössä, kevyet kuljettaa. Taittaa en uskalla, mutta se ei ole ollut tarpeenkaan.

Kuvassa näkyy toinenkin alusta. Sen tein muovikasseista. Lopputulos ei ole yhtä onnistunut.
Leipäpussi paras pussi tässä projektissani.

Tämmönen pussihomma on kivaa valmisteltavaa vaikka lasten kanssa.
Leikkaamisessa on suurin työ.
Ja siinä pussien säästämisessä.....................

Milja

 .......jatkuu..........