Nyt on aika

Lauantai 4.4.2020 klo 10.44

Nyt on aika.
Aika pysähtyä ja miettiä millaisessa maailmassa haluamme elää.
Aika tehdä valinta.
Kääntyäkö pysyvästi valoon päin, vai antaako synkkyyden vallata mielen.
Maailma heijastaa meille takaisin sitä, mitä ajattelemme, millä taajuudella oma mielemme värähtelee. Valo, ilo ja keveys vetää kaltaistaan energiaa puoleensa, kun taas matalat taajuudet, synkät ajatukset ja negatiivisuus, vetää puoleensa lisää pimeyttä.

Tiedehän on jo todistanut, että kaikki on energiaa. Miksi ihmismielen on edelleen niin hankalaa hyväksyä, että tämä pätee myös omaan elämään. Energia voi olla hyvää, tai pahaa. Välimuotoa ei enää ole.
On valittava.

Koronan kaksi puolta.
Tämä poikkeustila on saanut monet ajattelemaan. Kun on ollut pakko pysähtyä, jäädä pois oravanpyörästä ja mielen hiljentävästä liian täydestä vapaa-ajasta. Se on osaksi koko epidemian tarkoitus. Saada ihmiskunta pohtimaan, mitä on tulossa, millaisessa maailmassa elämme, kun epidemia on ohi. Saada materialismin sairastuttama ja saastuttama maailma takaisin terveempiin arvoihin.
Viruksella on myös pimeä puoli, saada ihmiset pelkäämään. Pelko kasvattaa pelkoa, ja pelko ruokkii negatiivisia energioita ja pimeyttä.

Pelko on hankala asia. Ja päästä tilaan, jossa ei pelkää, on haasteellinen tehtävä. Siinä on kohdattava omat pelkonsa ja pimeät puolensa silmästä silmään. Ilman sitä selvitystä ei pääse tilaan, jossa ei enää pelkää. Mieti, mitä sinä pelkäät? Mitkä ovat pahimmat asiat maailmassa, mitkä sinua hirvittävät?
Kun kohtaat nämä, ja annat niiden mennä, pelko ei enää hallitse sinua. Silloin voita pysyvästi valita ilon ja valon. Ei ole helppo homma, ei. Mutta mieti. Mieti, mieti, mieti. Kumman haluat valita?

Mitä useampi meistä värähtelee ilon ja valon taajuudella tässä vaikeassa ajassa, sen varmemmin valo voittaa. Kamppailu on nyt menossa.

Jos tämä ajatus tuntuu sinusta hankalalta, että miten muka Sinun ajatusmaailmasi voisi vaikuttaa mihinkään, elämähän heittää sontaa silmille yhtenään, niin mieti sitäkin, miksi ajattelet niin?
Miksi valita tummat energiat valoisten ja keveiden sijaan?
Valinta on sinun, minun, meidän kaikkien.

Jos olet lipsahtanut synkkyyden puolelle, tai ollut siellä koko tämän elämäsi, vielä ehtii kääntää suuntaa. Etsiä ilon pilkahduksia pimeyden keskeltä. Valoa sieltä, missä sitä ei muka ole. Valo on kaikkialla ja meissä kaikissa, tulee vain etsiä katkaisija ja kääntää se päälle.

Monet, jotka minut tuntevat, tietävät, että seurassani on helppo olla, ilmavirtamainen ilo ja valo kulkevat mukanani (minunkin elämässäni on ollut aikoja, jolloin näin ei ole ollut). Ilon ja valon levittäminen on minun, ja monen muun valotyöntekijän, elämäntehtävä. Tänä aikana ilon levittäminen on erityisen tärkeää, mutta sitä ei voi tehdä ihmisten keskuudessa, koska meidät on kehoitettu eristyksiin. Se on yksi koronan pimeistä puolista, hankaloittaa valotyöntekijöiden työtä.

Virus ei pelota minua, mutta suhtaudun siihen tietyllä kunnioituksella, en leiki sen kanssa. En myöskään anna pelolle valtaa, vaan pysyn ilossa, valossa, rauhassa ja rakkaudessa. Välitän niitä maailmaan ajatusteni ja tunteitteni kautta.

Sinäkin voit olla valotyötekijä, ellet jo ole.
Anna seuraava ajatuksesi olla täynnä rakkautta koko maailmaa kohtaan.
Suo mielesi vallata keveys.
Hassuttele, kerro vaikka vitsejä, tanssi, laula, nauti alkavasta keväästä.
Nyt se on erityisen tärkeää.
Nyt on aika.

"Sinä olet Valo"

Milja_Talvikki_Nikamaa_Sina_olet_Valo.jpg

Tätä julkaisua saa jakaa, ja se on jopa suotavaa.

1 kommentti . Avainsanat: korona, ilo, valo, rauha, rakkaus, 5d, 5-d, uusi aika, muutos, valinta, uusi maailma

Rakkauden kosketus

Lauantai 22.6.2019 klo 13.10


Maanantai 1.10.2018 klo 21:44

Rakkauden kosketus

 

Viimeksi kirjoitin kuinka arkkienkeli Mikael pelasti minut valveunessani. Minulla on toinenkin vastaavantyyppinen kokemus huonoista unista, mutta maallisempi pelastaja, joka yllätti minut täysin.

Eräänä yönä nukuin tavallista levottomammin, juuri kun sain unen päästä kiinni, hätkähdin taas hereille, niissäkin pienissä nukahtamisissa nähden jotain ikävää unta. Vihdoin vaipuessani kunnolla uneen alkoi pitkä ahdistavan tuntuinen episodi, jonka tapahtumia en enää kunnolla muista. Tunnelman muistan, ja sen että yritin rimpuilla pakoon jotain tai joltain, pääsemättä eteenpäin, olin fyysisesti jumissa, mieleni kirkuessa pakoon. Aloin olla jo epätoivoinen, toivoen että pääsisin jotenkin pakoon sitä kasvotonta ja hahmotonta tummaa negatiivista energiaa. Silloin tunsin, kuinka lämmin käsi pehmeästi laskeutui pääni päälle, kaikki paha ja ahdistava pehmeni, suli pieniksi puroiksi lopulta kadoten, muuttuen punaisiksi sydämiksi, joita leijui silmieni edessä kuin lumihiutaleita. Erotuksena että lempeä lumisade leijailee alaspäin, nämä sydämet leijuivat ylöspäin, suurenivat ja jakaantuivat moniksi sydämiksi noustessaan ylemmäs. Satoja sydämiä, punaisen eri sävyissä tanssien rauhallisessa rakkaudellisessa pyörteessä.

Hetken aikaa suloisesta näkymästä nauttien havahduin unesta huomatakseni, että mieheni oli nukkuessaan laittanut kätensä pääni päälle. Makasin sängyssä valveilla ihmetellen mitä oikein oli tapahtunut. Mikä ihmeellinen uninen vaisto siirsi mieheni käden pääni päälle silloin kun tarvitsin apua pahassa unessani? Siirsin hänen kätensä pois päästäkseni vessaan, eikä hän edes herännyt, hän nukkuu usein sikeästi. Käsi pääni päällä oli pieni ihme, se oli rakkauden pelastava kosketus, jonka muistan ikuisesti. Sikälikin tapahtuma oli merkillinen, että koskaan aiemmin, hän ei ollut laittanut kättä päähäni, eikä ole laittanut tuon tapahtuman jälkeenkään. Hänellä ei ole mitään käsitystä koko tapahtumasta.

Rakkaus on mystinen juttu, ja joskus muistutukseksi toisen ainutlaatuisuudesta riittää pelkkä rakkaudellinen kosketus, jonka voima saa ihmisen ymmälleen. Kaikki ihmeet eivät tule enkelten tai muiden valo-olentojen muodossa, oman elämäsi ihmiset voivat olla ihmeitä, ja tehdä ihmeitä, joita et ehkä vain osaa huomata. Tuon sydämellisen tapahtuman jälkeen aloin jollain tapaa kiinnittää mieheni tekemisiin entistä enemmän huomiota, ja kuinka ollakaan, hänhän tekee hyväkseni pieniä ihmeitä vähän väliä. Minua on siunattu. Siunattu myös siten, että kuljen nykyisin silmät avoinna maallisillekin ihmeille. Niitä ihmeitä tekevät monet ihmiset, aivan huomaamattaan. Toivon, että minäkin teen niitä muille, edes joskus.

Rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: universaali rakkaus, henkisyys, rakkauden kosketus,

Uskontoni on Rakkaus

Lauantai 22.6.2019 klo 12.39


Maanantai 18.6.2018 klo 15:52

Uskontoni on Rakkaus

En ole uskonnollinen siinä merkityksessä kuin yleensä ajatellaan. Elämässäni on ollut pitkä jakso, etten edes kuulunut kirkkoon. Olen niitä harvoja jotka ovat liittyneet takaisin. Liittymiseni syyt eivät kuulu tähän, eivätkä liity henkiseen matkaani, mutta palaaminen laumaan ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin luulin. Minulle pidettiin kunnon tenttaus ennen kuin hyväksyttiin takaisin seurakunnan jäseneksi. Kirkkoherran virastossa oli itseni ja kirkkoherran lisäksi paikalla kaksi todistajaa ja haastattelun lopuksi lausuimme yhdessä Isä meidän ja uskontunnustuksen. Huomasin että kirkkoherra tarkkaili lausumistani, varmisti että osaan sanat. No tottahan osasin! Aikanani rippikoulun käynyt ja hyvä muistamaan kaikenlaista, olipa sitten kyseessä musiikilliset sanoitukset tai kirkolliset liturgiat. Olihan se aika hauska tilanne. Nykyisin pystyy eroamaan netissä mutta takaisin minä en niin vaan päässytkään. Silloin kun itse erosin, piti käydä kirkkoherran virastossa paikan päällä, ja pappi kysyi: ”Ethän sinä kuitenkaan Jumalaa hylkää?”. Vastasin että en. Enkä ole hyljännytkään, eikä Jumala ole hyljännyt minua. Se oli vaan semmoinen juttu, etten kokenut tarvitsevani kirkkoa minun ja Jumalan väliin. Me pärjättiin ihan ilmankin, ja pärjätään edelleen, kirkko ei ole minulle tärkeä instituutio.

Henkisyys kattaa kaiken, ja sallii kaiken hyvän, joka pohjautuu puhtaimpaan rakkauteen ja valoon. Henkisyys ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon eikä symboleihin. Tietenkin voi olla uskonnollinen ja henkinen samaan aikaan, mutta itse uskon muuhunkin kuin perinteiseen kristinuskoon, enkä ole kaikissa asioissa samoilla linjoilla kirkon opetusten kanssa. Äitini aina sanoikin, ettei pidä kirkossa käymisestä koska siellä tehdään kaikista syntisiä, vaikkei olisi mitään tehnytkään. Nykyisin kirkon tyyli lienee hieman loiventunut siitä mitä hänen nuoruudessaan oli. Ristiretkien ajoista puhumattakaan, kun väkisin on pakanoita käännytetty ainoaan oikeaan uskontoon. Hui sentään, se se on ollut kamalaa. Kaikissa uskonnoissa on hyvät puolensa, mutta valitettavasti myös huonoja puolia. Kristinusko on sentään ”tolkun uskonto”, kuten eräs rakas ystäväni vuosia sitten lausahti, kun meillä oli uskontoon liittyvä keskustelu. Okei, kristinusko on nykyisin tolkun uskonto, unohdetaan tässä yhteydessä ne ristiretket ja suomessakin tapahtuneet shamaanien polttamiset.

Minä uskon rakkauteen. Hyvyyteen. Valoon. Siihen että me kaikki olemme yhtä. Ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, jopa elottomina pidetyt esineet. Me kaikki värähtelemme energiaa. Kaikkia ja kaikkea tulee kohdella hyvin ja kunnioituksella, ja jos kaikki käyttäytyisivät niin, maailma olisi onnellinen paikka. Ei olisi sotia. Ei olisi riistoa. Ei olisi luonnon päätöntä tuhoamista. Äiti maa on pulassa meidän, ihmisten, kanssa. Äiti maan voimat alkavat loppua, sillä ihmiskunta jatkaa riistoaan markkinavoimien jyllätessä.

Vaikka elämänkatsomukseni on universaali rakkaus, olen kuitenkin vain ihminen. Kaikkia ei voi rakastaa, vaikka kuinka yrittäisi. Joskus joku tyyppi ärsyttää ihan raivon partaalle, tai ei ehkä tyyppi sinänsä, vaan hänen käyttäytymisensä. Silloin koetellaan, että osaisi pitää suunsa kiinni, olla sanomatta pahasti. Sillä se ei ole minun tehtäväni, arvostella muita, kun olen itsekin kovin vajavainen. Kasvan päivä päivältä, mutten koskaan tule valmiiksi, ei kukaan tule, vaikka olisi millainen guru ja palvottu henkinen tähti.

Henkiseen polkuuni riitasointuja tuo joskus henkisyyden kateus. Moni tuttavani näkee värejä tai enkeleitä, aistii heidän läsnäolonsa, yhdellä on jopa oma yksisarvinen joka kuikkii olkapäällä. Oi, saadapa oma yksisarvinen! On monenlaista henkistä lahjaa jota kadehtia. Itse en juurikaan näe enkä koe. Sen verran on minulle annettu näitä kokemuksia, että uskon. Oikeastaan usko on väärä sana, sillä tiedän, tiedän että kanssani kulkee jatkuvasti joukko suojelijoita ja opastajia. Tiedän että enkelit kulkevat kanssamme koko ajan. Ja uskon sellaiseen mitä suuri osa väestöstä edelleen pitää huuhaana, hörhöilynä tai kuka minäkin. Kuinka muka kaukaa lähetetty energia- tai enkelihoito voi muka tehota? Tai vastaavat hoidot ylipäänsä? En pysty vastaamaan muuta kuin sen että me kaikki olemme energiaa, kaikki värähtelee, ja kun värähtelyllä on sama taajuus, niin homma toimii. Uusi aika on tulossa, sellainen aika jossa nyt yliluonnollisina pidetyt energiat ja telepatia ovat arkipäivää. En tiedä ehdinkö itse sitä tämän elämän aikana nähdä, mutta seuraavassa sitten. Olenhan ollut täällä maan päällä jo lukemattomia kertoja, enkä usko vielä olevani niin valmis, etten tulisi taas takaisin oppimaan lisää. Nyt jos lukija epäilee tätä kaikkea, niin ajattelepa asiaa niin, että jos sata vuotta sitten olisit selittänyt ystävällesi, kuinka 2000-luvulla meillä on älypuhelimet, viestit, kuvat, videot, näköpuhelut ja tieto kulkevat ilmojen halki ja se on aivan arkipäiväistä, niin hullunahan sinua olisi pidetty. Jos olisit julistanut asiaa suureen ääneen, olisit jopa saattanut päätyä suljettuun laitokseen mielesi järkkymisen takia. Mietipä sitä. Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Nykyisin kirjoitetaan kirjoja enkeleistä ja tuon puoleisesta, ne tekevät kauppansa eikä asiaa julistavia suljeta pois maailman silmistä hourulaan. Hyvä niin. Minäkin saatan kohta hypätä ulos kaapista niin että saranat vaan rytisee. Tähän mennessä olen vain varovasti kurkkinut oven raosta. Jutellut näistä asioista vain sellaisten ihmisten kanssa jotka värähtelevät samalla aaltopituudella.

Olen aina uskonut. Johonkin suurempaan voimaan. Jumalaan. Enkeleihin. Mummoni opetti minulle monelle tutun rukouksen, kun olin pieni tyttönen vasta. Olin usein mummon luona yötä ja silloin luettiin iltarukous yhdessä: ”Levolle laske Luojani, armias ole suojani. Jos en aamulla nousiskaan, tule taivaaseen noutamaan. Amen.” Tämä on ollut käytössä koko elämäni varrella, joskus enemmän, joskus vähemmän. Nykyisin rukoukseni on erilainen, mutta lähes joka ilta samanlainen. Siitä on muotoutunut oma versioni, jossa pyydän suojelusta kaikille rakkailleni ja heidän rakkailleen.

Miksi minun uskoni on nykyisin niin vahva, vielä vahvempi kuin ennen. Sen kerron teille seuraavassa kirjoituksessa.

Tulipa tästä pitkä kirjoitus, ei näköjään vaan osaa lopettaa, kun on hetki kirjoittaa.

Rakkautta elämääsi, ja keijuvaloa! Ja turvallista juhannusta!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: universaali rakkaus, henkisyys, valon polku, valonkantaja,